Onko aasilla herätyskelloa?

 

Kyselyikä, se on täällä! Nopean googletuksen mukaan kyseinen vaihe pärähtää päälle noin kolmen vuoden kieppeillä, että aikataulussa ollaan. Kysymysten tulva alkoi joskus ennen joulua ja on vaan voimistumaan päin. Välillä saa ihan oikeasti miettiä, mitä vastaa. Vastaamatta jättäminen ei ole vaihtoehto. Kysymystä toistetaan niin kauan, että siihen on saatu kelvollinen vastaus. Mikä tahansa mutina ei vastaukseksi kelpaa.

Homma alkoi helpoilla kysymyksillä. Missä apina asuu? Missä se ja se tuttu asuu? Mitä kana syö? Meni viikko tai pari, kun eteeni ladattiin kysymys siitä, mitä tähdet ja kuu syövät. En muista mitä vastasin, tuskin mitään kovin järkevää. Niin ja muuten apina ja gorilla asuvat torilla. Päiväkodin suosikkihoitaja oli näin linjannut ja muita vastauksia on turha yrittää.

Tänään matkalla töihin ja päiväkotiin minulta kysyttiin, onko aasilla herätyskelloa ja millainen on aasin herätyskello? Onneksi tällä kertaa kysyjä vastasikin kysymykseensä itse ja totesi, että aasin herätyskello on tehty heinistä. No ihan varmasti on.

Kaikkia kotihommia seurataan tarkasti vaativan miksi teet -kysymyksen säestämänä. Valokuvia selatessa vastasin kysymykseen kuvauspaikasta, että olen kuvassa Lissabonissa. Poni? Kenen poni? Ei kun kuva on otettu Lissabonissa. Kenellä on poni? Lissalla, sanoin. Ja pääsimme siirtymään seuraavaan kysymykseen.

Joskus vastauksista jää vähän huono omatunto. Ei vaan jaksa vastata samaan kysymykseen (jonka vastauksen kysyjä tietää) yhä uudelleen ja uudelleen.

Tai entä se kerta, kun istuttiin illalla syömässä koko perhe. V lusikoi tyytyväisenä omaa ruokaansa ja kysymys tulee kuin salama kirkkaalta taivaalta: Miksi äiti satuttaa? Tuijotetaan miehen kanssa toisiamme sen verran hämmentyneinä, että kysyjä siirtyy vakiokysymykseensä missä vaari asuu?

Tuntemattomat ovat kyselyikäisen ajatukset.