Joulukalenteri on iloinen asia?

Jonkun kuulumistenvaihtopuhelun aikana äidilleni, eli V:n mummille selvisi, ettei lapsiraukalla ollut joulukalenteria. Minä universumin paras äiti (mitalia odotellessa…) olin ostanut kalenterin vain itselleni. Eihän tuollaiset alle kaksivuotiaat nyt tajua mitään joulukalenterista? No muutama päivä ja postissa odotti painava paketti mummilta.

Avattiin paketti yhdessä lapsukaisen kanssa ja selostin samalla parhaani mukaan joulukalenterin toimintaperiaatetta. Että luukku per päivä ja koska tänään on jo kolmas päivä, niin voidaankin avata kolme luukkua. No eihän V nyt sitten tietenkään voinut käsittää, miksi me avattiin vain kolme luukkua ja loput jäi kiinni. Raivarin saattelemana piilotin kalenterin.

Seuraavana aamuna lapseni bongasi kalenterin heti aamiaiselle ryhdyttyään. Alkoi ihan järjetön anna anna annnnnna annnnnnnnnaaaaaaaaaaaaaaa –komennus. Puuron jälkeen avattiin taas yksi luukku. Ja kinasteltiin seuraavista. Kunnes kyllästyin koko aiheeseen ja annoin lapsen nykiä kaikki luukut irti laatikosta (se oli parasta, luukuista tulleet tarrat ja muovieläimet ei olisi voineet vähempää kiinnostaa). Ja sitten teimmekin kalenterista pelkän joulukoristeen tälle joululle.

Uutta yritystä ensi jouluna. Väärinhän tämä nyt tietenkin oli, olisi pitänyt vaan vetää sitkeästi luukku päivässä -linjaa. Mutta olen laiska mutsi.

V:llä on kuvassa päällä Alma&Alvarin ompelema, Verson puodin Joulujemma -kankaasta tehty paita. Ihastuin kuosiin jo alkusyksystä ja onnistuin bongaamaan paidan fb-ryhmästä. Tykkään paidasta tosi paljon, vaikka punainen ei mikään lempiväri olekaan. Olen myös aina tosi iloinen löytäessäni jotakin ihanaa Suomessa ommeltua.