Kolme koiraa ja vauva
Kun tulin raskaaksi, ihmisiä alkoi oitis kiinnostaa koirien suhtautuminen vauvaan. Tulisivatko koirat mustasukkaisiksi. Sitä minulta kysellään edelleen vauvan ollessa noin kahdeksan kuukauden ikäinen. Ihme kyllä edes kukaan sukulainen ei kehdannut ehdottaa koirista (tai edes osasta) luopumista. Onhan kolme koiraa normi-ihmisen mittapuulla jo pieni eläintarha. Toki koirien suhtautuminen vauvaan jännitti minua itseänikin, etenkin kun koirat eivät olleet tottuneet lapsiin minkään vertaa.
Sain kaikenlaisia neuvoja vauvan ja koirien totuttamiseen. Kenties huvittavin oli neuvo tuoda sairaalasta vauvan kakkavaippa koirien haisteltavaksi. Kakkavaippa! Nehän olisivat syöneet sen saman tien. Mies ei tuonut koirille mitään erityistä haisteltavaa kun kävi katsomassa minua ja vauvaa. Tuotiin vaan vauva turvakaukalossaan ja laitettiin lattialla. Koirat kävivät kukin vuorollaan katsomassa, että aha tällainen sitten. Meni pitkän aikaa ennen kuin vanhin koirista edes huomasi mitään uutta laumamme kokoonpanossa. Vauvahan oli aina sylissä tai nukkumassa. Lähinnä nukkumassa. Keskimmäinen koirista halusi aivan maanisesti nuolla vauvaa ja nuorimmainen piti siihen kunnioittavaa etäisyyttä.
Mutta mustasukkainen koirista ei ollut yksikään. En edes oikein käsitä, miksi olisi ollut. Koiria on kolme, eivätkä ne ole mustasukkaisia toistensa saamastakaan huomiosta. Ei tällaisessa porukassa mene aina etuudet tasan ja se pitää vain hyväksyä. Ehkä useamman koiran kanssa tilanne on helpompi, kuin yhden jakamattoman huomion saaneen koiran kanssa?
Hankin jo ennen vauvan syntymää Stokken Newborn-kaukalon. Se osoittautui aivan loisto-ostokseksi. V oli ylhäällä lattialta koirien naaman edestä, eikä tarvinnut miettiä nelijalkaisten suhtautumista siihen. Sitä paitsi vauva viihtyi tuolissaan tosi hyvin ja sain syötyä ja kokkailtua kaikessa rauhassa. Ehdoton suositus ko. tuolille, varsinkin koiraperheessä. Kallishan se on, mutta myydessä sai melkein omansa pois.
Koirien ja vauvan kanssa meni rauhallisesti aivan viime viikkoihin saakka. Silloin V nimittäin lähti ryömimään ja on todella kiinnostunut nelijalkaisista ystävistä. Ennen vauvan viereen nukkumaan hakeutuneet koirat alkoivat karttaa sitä kuin ruttoa. Eikä V varsinaisesti edesauta ystävystymistä: sen suosikkihuvi on ryömiä nukkuvan koiran pedille, kirkua, hakata lattia ja sorkkia koiraa. Meillä on kolme koiraporttia ja lisää tulossa… Lattialla nukkuvat (huonokuuloiset) vanhuskoirat eivät todellakaan siedä ja ennen kaikkea ansaitse tuollaisia äkkiherätyksiä. Eikä vauva vielä ymmärrä, ettei nukkuvan koiran luokse saa mennä. Opettelemme sitä koko ajan, mutta toistaiseksi laihoin tuloksin.
Vaikka tällä hetkellä koirien ja vauvan yhteiselo on aavistuksen stressaavaa, on kuitenkin koiria kiittäminen paljosta. Lenkkeilin koirien kanssa kunnon metsälenkkejä aivan V:n syntymään saakka. Minähän olin lähdössä lenkille, kun lapsivedet menivät. Onneksi mies ei päästänyt, olin kuulemma ollut vähän vaivaisen oloinen (la oli mennyt jo useampi päivä sitten), vaikken sitä suostunutkaan myöntämään. Synnytyksen jälkeen lepäilin viikon ja sitten kampesin itseni lenkille. Huonosti hoidetulla pikkutiellä kevätloskassa hiki valui, mutta kunto palautui salamavauhtia. Eikä vieläkään tulisi tehtyä vaunujen kanssa pitkää lenkkiä joka päivä, ellei koiria olisi.
Koirien kannalta vauva on vähän tylsä juttu. Pitkät metsälenkit ovat vaihtuneet vaunujen vieressä talsimiseen. Kesällä lenkkeilimme rintarepun kanssa metsässä, mutta syksyn tullen vauva ei siihen enää mahtunut. Nyt odotan talvea ja pulkkailukelejä. Silloin pääsisimme koko jengi jäälle juoksemaan. Nyt ainoa vaihtoehto kunnon lenkkiin on ajaa metsäautotien varteen, laittaa V matkarattaisiin ja antaa koirien juosta. Kivaa, mutta vaatii järjestelyjä. Ennen vauvaa treenasin Polkan kanssa useamman kerran viikossa. Nyt yhdet treenit viikossa on jo hyvä saavutus.
En kuitenkaan jaksa ottaa paineita. Vietämme mukavia hetkiä porttien koristamassa talossa, lenkkeilemme ja olemme omalla pihalla. Olen paljon enemmän kotona kuin ennen, tosin eräs pieni mies varastaa miltei kaiken huomioni. Koirat eivät valita, eivätkä näytä mitenkään kärsivän tilanteesta. Se jos mikä saa huonon omantunnon aikaan – raukat ovat tyytyväisiä, vaikka miten olot huononevat. Vaan eiköhän tämä ole väliaikaista. Toivon, että jonakin päivänä täällä asuu pieni poika, jolla on luontevat välit koirien kanssa ja joka osaa arvostaa eläimiä.