Lastenkulttuurista ja lasten aliarvioimisesta

Hämeenlinnassa järjestettiin viime viikolla monitaiteinen lasten taidefestivaali, Hippalot nimeltään. Osallistuimme meininkiin kaikkina neljänä festaripäivänä. Etukäteen olin ajatellut, että käydään vähän katsomassa menoa ja osallistutaan ihan pienille tarkoitettuun esitykseen. Siellä ei niin hävettäisi, jos V 1v. 4kk mölyäisi ja haluaisi vaan sekoilla ympäriinsä.

Mutta sitten saimme kutsun pääesitykseen. Tunti teatterin päänäyttämöllä sirkus-musiikkipainotteista esitystä katsomassa. Kädet hikosivat jo pelkästä ajatuksesta. Teatteriseurana V, joka mieluiten vaan mölyää ja konttaa (hyvänä päivänä esittelee myös kävelytaitojaan) kamalaa vauhtia ympäriinsä. Ja saa raivarin, jos tätä menovimmaa yhtään rajoitetaan.

Lopulta pakkasin kauhunsekaisin tuntein muovirasiaa, joka tunnetaan meillä nimellä emergency package. Rasia sisältää kaikenlaista syötävää, millä voi (yrittää) lahjoa pienen apinan istumaan edes hetkeksi aloilleen. Toivoin meille paikkoja jostakin takaa ja reunasta, voisi sitten häipyä salista huomaamatta. Saatiin paikat edestä ja keskeltä. 

Käsittämätöntä koko hommassa oli se, että me todellakin katsottiin koko tunnin mittainen esitys. V istui vuorotellen meidän molempien sylissä ja tapitti näyttämölle. Taputti muiden mukana, kiljui innoissaan ja tarjoili eväitään muillekin. Ei hätkähtänyt salin pimenemistä, eikä kovaa musiikkia. Tai taputuksia, jotka kuulostivat omaankin korvaan aika kovilta. Olin miettinyt vain paikallaan istumista ja unohtanut kokonaan tämän pimeys- ja meluasian. Niitähän pienet lapset usein teatterissa pelkäävät. Luojan kiitos V kirkui vaan innoissaan, kun esiintyjät hakkasivat rumpujaan.

Tunnin teatteriesityksen emergency package:
maissinaksuja
muumikeksejä
Elovena muumi – välipalakeksejä (tällaista nakertaa aika kauan)
Punnitse ja Säästä:n kuivattuja sokeroimattomia melonin- ja papaijanviipaleita (näitä imee tosi kauan, miinuksena vieruskavereita huitovat tahmeat kädet)
nokkamuki (tarkkana, ettei mukia viskata jonkun pahaa-aavistamattoman kanssakatsojan päähän)

Esitys oli Brittiläisryhmä Chipolatasin Gentlemen of the road. Musiikkia, tanssia, jonglöörausta, tulta ja huikeita tilanteita. Esitettiin viime viikolla myös Turun Seikkailupuistossa. 

Kotimatkalla mietin, kuinka usein sitä tuleekaan aliarvioitua lasten mielenkiintoa ja kykyä nauttia kulttuurista. Ajatellaan vaan, että ei ne kuitenkaan viihdy ja jaksa ja tykkää, kun ohjelmassa on jotakin pomppulinnaa vaativampaa. Luin saman viikonlopun aikana facebook-kommentin siitä, että miten tuollaisille lastenkulttuurifestareille mennään vaan näyttäytymään ja aikuiset tuskastuu ja lapset pitkästyy. Olin vähän järkyttynyt. En tiedä onko kommentin kirjoittajalla lapsia, mutta muistan omasta lapsuudestani vieläkin teatteri- ja museoreissut. Surullista, jos ne jäävät toisilta lapsilta kokematta vanhempien ennakkoluulojen vuoksi.

Päätin, että jatkossa enemmän avointa mieltä ja vähemmän kaikkien pahimpien kauhuskenaarioiden miettimistä.