Luistelemassa

Päiväkodista tuli talviurheilukirjesähköposti. Talvi on tullut, aletaan hiihtää ja luistella. Silmikollinen kypärä, kaulasuoja, luistimet, sukset, monot ja sauvat. Kaikki oli tietenkin vapaaehtoista, eikä pakko ole hankkia mitään. Itse en edes tiennyt, että alle 3-vuotias voi hiihtää tai luistella, mutta uskottava se oli.

Tavasin varustelistaa. Kaulasuoja? Koskaan kuullutkaan. Oikein sukset ja monot? Luulin, että tässä iässä köytetään sukset kenkiin ja menoksi. Mies lähti ostamaan Prismasta luistimia. Palasi takaisin koko luisteluarsenaalin kanssa, bonuksena jääkiekkomaila ja kiekko. Voi kuulemma lisätä luistelumotivaatiota.

Minä tilasin sukset netistä. Jos joku on vailla, niin XXL Sport myy järjellisen hintaisia settejä. Meidän kylästä tai naapurikaupungistakaan ei nimittäin löytynyt hiihtovarusteita näin pienille kirvesniemille. Menin hakemaan hiihtokamoja postista. Siellä minua odotti pieni laatikko, josta löytyivät monot. Sukset ja sauvat tulivat kysyvän sähköpostin jälkeen. Tosin väärään postiin, jonne oli matkaa tästä ensimmäisestä noin 15 kilsaa. Monot olivat liian pienet ja laitoin ne vaihtoon. Saa nähdä kumpi tulee ensin, kesä vai kokonaiset hiihtokamat.

Lauantaina lähdettiin luistelemaan. Olin googlettanut, että ei mitään edessä työnnettävää muovijakkaraa, eikä saa roikottaa molemmista kainaloista. Tulee huono luisteluasento. Toisesta kainalosta kiinni ja kävellään luistimilla, kunnes homma on hallussa ja siirrytään potkuihin. Selvä. Haettiin motivaatiota läheisen päiväkodin liukumäestä. Kun aika ja motivaatio olivat kypsiä, siirryttiin luisteluun. Oli muuten suhteellisen rankkaa pidellä pystyssä sätkivää reilut 14 kiloa painavaa meritähteä. Pakko se oli roikottaa molemmista kainaloista. Selkä oli ihan romuna kymmenen minuutin jälkeen, tosin lapsikin halusi jo kotiin. Vaihtopenkille päästessä möyri päättäväisesti hakemaan jonkun ison pojan mailan ja kiekon. Sohi niillä tyytyväisenä, vaikkei edes pysynyt pystyssä luistimilla.

Tänään uusiksi. Voi sitä ylpeyden tunnetta, kun lapsi pysyi pystyssä ilman tukea noin kymmenen sekuntia! Minä olen niin hyvä äiti ja urheiluvalmentaja ja tästä tulee huippuluistelija, muttei tietenkään mitään tyhmää lätkäjätkää. Ensi kerralla uskallan ehkä laittaa sille sen ahdistavan silmikkokypäränkin pyöräilykypärän sijaan.

Luisteluräpistelyn jälkeen mentiin pannukakulle ja teelle mukana olleiden ystävien ja heidän lastensa kanssa. Täytettiin pikku kahvila lasten  pälpätyksellä ja maailman iloisimmalla meiningillä. Tajusin, että juuri näitä hetkiä lapsiperhe-elo on mielikuvissani ollutkin. Iloista yhdessä tekemistä, naurua ja rakkautta. Loputtomalta tuntuvat nukuttamisyritykset, ruokapöytätaistelut ja lentelevät legot olivat sillä hetkellä kaukainen muisto vain.