Mutta sehän on hiiri!

Myönnetään. Joulusiivous tuli tehtyä vähän hutaisten. Piti raivata vaatehuone ja heittää sieltä kaikki ylimääräinen pois. Ei raivattu, saatoin ehkä koristella piparitaloa senkin ajan. Universumi muistutti tästä uuden vuoden jälkeen.

Kävin nopeasti hakemassa jotakin vaatehuoneesta. Hetkinen, miksi lattialla on koiranäyttelystä tuomani muovipussi, jossa on kymmenen pussia koiranherkkuja? Miksi viisi pusseista on avattu pienesti nurkasta ja syöty tyhjäksi? 

Ensimmäinen ajatus oli tietenkin ahne porsashenkinen rhodesiankoiramme, joka varastaa kaiken, siis ihan kaiken edes etäisesti syötävää muistuttavan. Mutta hei, se olisi syönyt ryöstöretkellään herkut pusseineen kaikkineen (kuten viimeksi, jolloin se kakkasi monta päivää lihatikkujen foliokääreitä). Ja yläkerran portti on ollut visusti kiinni remontin vuoksi.

Se ei ollut koira.

Seuraavana päivänä vaatehuoneeseen asennettiin kaksi hiirenloukkua. Ja aamulla toisesta löytyi hiiri. Sellainen kauniin punaruskea valkovatsainen pitkähäntäinen hiiri. Koska otus ei vastannut mielikuvaani hiirestä, turvauduin googleen. Ei ollut onneksi mikään rotanpoikanen, vaan metsähiiri. Ne ovat kuulemma vain kylmältä suojassa, eivät levitä tauteja, eivätkä tee tuhoja. Huokaisin helpotuksesta ja tunsin vähän huonoa omatuntoa hiirivainaan puolesta.

Huono omatunto vaihtui pian avoimeksi sodanjulistukseksi. Jos deadline on paras muusa, niin hiiri antaa kummasti siivousmotivaatiota! Aloin tyhjentää aika oman onnensa nojassa ollutta vaatehuonetta ja käydä kaikkia tavaroita huolella läpi. Ja mitä löytyikään äitiyspakkauksen laatikosta, johon olin säilönyt V:n ensimmäisiä bodyjä ja käyttöä odottavat toppavaatteet? Pyhästä äitiyspakkauksen laatikosta? Ne kadonneet koiranherkut siisteihin pinoihin järjestettynä. Revitty villakauluri ja jonkun sortin hiirenpesä. Onneksi kuitenkin tyhjä sellainen.

Seuraavana aamuna loukussa oli uusi hiiri. Mies kävi ostamassa satasella kannellisia muovilaatikoita. Kolme iltaa siihen meni, nimittäin tavaroiden läpikäymiseen, vaatehuoneen imurointiin ja tehopesuun. Tulipahan tehtyä.

Mutta siis kuinka kauan ne hiiret olivat vaatehuoneessa asuneet? Milloin kävinkään hakemassa äitiyspakkauksen laatikosta ne mustat toppahousut? Työnsin tietty vaan kiireessä edes valoja laittamatta käden sinne laatikkoon ja tunnustelin housut sieltä. Istuiko ne hiiret silloinkin siellä? Että tuntuiko kädessä ehkä jotain vähän liian karvaista?

Paljon kysymyksiä, ei juuri vastauksia.

Viimeisessä kenkälaatikossa siivouspartiota odotti vielä yllätys. Sandaaliin kasatut koiranherkut ja päällimmäisenä sininen karkki. Mistä lie senkin löytäneet, ehkä jostain naulakossa roikkuneesta käsilaukusta? Olin perin uupunut kaikesta siivoamisesta, mutta tunsin itseni vähän huonoksi ihmiseksi. Ehkä metsähiirilläkin on huumorintajua?