Hei sitten, kotipäivät!

011.JPG

022.JPG

028.JPG

Istun viimeistä kertaa keittiössä juomassa teetä kaikessa rauhassa ja valvomassa päiväunia. Siivosin aamun lelukaaoksen, laitoin pyykit koneeseen, tein itselleni salaatin ja keitin sen jälkeen teetä. Selaan facea, luen blogeja, puran kuvan kamerasta. Leikkaan koirilta kynnet ja viikkaan kuivumassa olleet pyykit kaappiin. Haen kasvimaalta porkkanoita ja uudet kukat maljakkoon.

Maanantaina kaikki muuttuu, palaan takaisin töihin.

Olen tehnyt luopumistyötä ja suunnannut ajatuksia tulevaan heinäkuun alusta saakka. V aloitti päiväkotiuransa elokuun alussa, tosin lyhennetyillä päivillä ja vajaalla viikolla. Oli äärimmäisen omituista viedä lapsi päiväkotiin ja tulla tyhjään taloon. Ensin tunsin syyllisyyttä. Mitä raksamiehet ajattelevat minusta, että vien lapsen hoitoon ja istun koko päivän koneella? Sitten ryhdistäydyin, pesin koko talon ikkunat, järjestin ruokakaapit, jynssäsin suihkukaapin ja pesin kaikki matot, päiväpeitot, peitot ja tyynyt. Sen jälkeen sain kesäflunssan ja jouduin rauhoittumaan. Istumaan aloilleni ja miettimään, että elämä muuttaa taas hieman muotoaan.

Toisaalta on ollut hassua palata hiljaisiin kotipäiviin. Tästä kaikestahan se silloin kaksi ja puoli vuotta sitten alkoi. Jäin töistä pois ja pyörin kotona kuukauden verran ison vatsani kanssa ennen V:n syntymää. Pesin pieniä vaatteita, viikkasin niitä kaappiin, sulatin paniikissa pakastimen ja hinkkasin valkoiset lipastot kiiltäviksi. Ihan yhtä maanista touhua kuin nytkin. Paitsi silloin nukuin päikkäreitä ihan miten huvitti, nyt en kehtaa.

Hurjaan haikeuteen sekoittuu innostusta tulevasta. Pääsen toisten aikuisten joukkoon koko päiväksi ja saan jotakin merkittävää aikaan. Jotain, mikä ei pyyhkiydy pois sen myötä kun ruoka on syöty, lelut levitelty ympäriinsä ja pyykkikori taas täynnä. Pääsen tekemään tosi mielenkiintoista työtä mukavien ihmisten kanssa. Sain oikeasti vakkariduunin tänä yt-uutisten aikana. Olen onnentyttö.

Vaikka hermot ovatkin olleet ennätyskireällä viime vuosina, nyt sen tajuan. Nämä ovat olleet elämäni tähän mennessä parhaat kaksi ja puoli vuotta. Eihän siitä oikeasti ole epäilystäkään.

 

Suhteet Ystävät ja perhe Lasten tyyli Vanhemmuus

Kuinka monet kengät 2-vuotias tarvitsee?

056.JPG

Mietin tuota otsikon kysymystä tässä päivänä eräänä kantaessani postista kotiin tilaamiani kenkäpaketteja. Kaksivuotias alkaa olla pian taloutemme kenkäkuningas, ainakin mitä tulee käytössä oleviin kenkiin. Tietenkin tässä voi miettiä sitä ehdotonta minimiä millä pärjää ja määrää, jolla ulkoilu on yksinkertaista, eikä tarvitse jäädä sisälle odottelemaan kenkien kuivumista.

Mutta kyllä, tilasin elokuussa ihan silmää räpäyttämättä seitsemän (!) paria kenkiä lapselleni. Eikä mitään kasvunvarajemmoja, vaan loppuvuoden kengät. Itsehän olen kulkenut kaksi kesää samoissa Campereissa, lenkillä käytän vuotavia gore-lenkkareita ja nurmikon ajan kumppareissa. Siinä se.

Mistä tämä seitsemän kenkäparia sitten koostuu?  Gore-lenkkarit (Viking), siistit tennarit (Converse) ja kumisaappaat (Crocs) syksyyn. Kahdet talvikengät (Reima ja Viking), lämminvuorikumisaappaat (Viking) ja talvitennarit (Vans) talveen. Ei se yhtäkkiä niin paljolta enää kuulostakaan. Oikeasti kumppareita ja lenkkareita on vielä toiset, mutta niillä rymytään kotipihassa.

Keltanokkamutsina en tiedä, onko tämä paljon vai vähän. Kuinka monella kenkäparilla te muut pärjäätte kaksivuotiaidenne kanssa? 

Se onni tässä onnettomuudessa kuitenkin on, että kaikki kengät on ostettu alennuksesta. Netin selaaminen on huomattavan kannattavaa näissä ostoksissa. Tässä muutamia kenkäkauppavinkkejä, alekenkiä näyttää riittävän edelleen.

Sportamore suurin osa kengistä on täältä. Ilmaiset postit, maksuton vaihto ja palautus ja tuotteen saa maksaa vasta kun sen on nähnyt. Sanalla sanoen täydelliset speksit lapsen epämääräisiä kenkäkokoja ostavalle. Ja kaikenlaisia alennuksia koko ajan

Reimashop edellisen kauden kenkiä poistetaan hyvillä alennuksilla. Ajoittain ilmaiset postikulut

Surfdome lasten Converseja ja Vanseja järkihinnoilla. Kannattaa huomioida, että palauttaessa joutuu maksamaan palautuskulut

Schuh täsmälleen sama kuin edellinen

Next täältäkin voi hankkia Converseja ja niiden lisäksi edullisia ns. hienostelukenkiä. Ilmainen toimitus yli 20 € tilauksille

Perhe Lasten tyyli Vanhemmuus