Minulta kysytään toisinaan ravintolasuosituksia kotikaupunkiini lähikaupunkiini Hämeenlinnaan. Niitä on vähän vaikea antaa, en ole nimittäin ollenkaan vakuuttunut kaupungin ravintolatarjonnasta. Suoraan sanottuna jos halutaan syödä hyvin, lähdetään Helsinkiin. Ja muuten mennään Rossoon pizzalle. Joo-o. Rossossa on leikkinurkkaus ja koko kaupungin paras palvelu. Muuten täällä palvelu on vähän sellaista 70-lukulaista; tarjoilija on kuningatar ja asiakas välttämätön paha.

Kaupungin alkuasukkailla on tietenkin omat ravintolasuosikkinsa, mutta en ole ihan vakuuttunut niistä. Ja makuasioitahan nämä kaikki ovat.

Ravintolatarjonnassa tapahtui jotakin mullistavaa kesäkuussa, kun kaupungin klassikkoravintola Popino avasi lasiseinäisen Street food -mökin. Listalta löytyy yhdeksän pääruokaa, mikä on täkäläisittäin vähän. Ei lehtipihviä, eikä kahtakymmentä erilaista pizzaa. 

Minuun katuruokamökki iski ihan täysillä. Kiva ympäristö, ruokalista jossa on oikeasti yritystä ja kunnolliset raaka-aineet. Palvelukin on ollut aina ystävällistä ja iloista. Tällaisella ruokarajoittuneelle lista on tietenkin vähän suppea. Olen syönyt kahdesti saman pääruoan, kokonaisena paistettua kultaotsa-ahventa lämpimällä perunasalaatilla. Minun tuurillani vaihtuva päivän kala-annos on siis ollut molemmilla tilauskerroilla sama. Annos on oikein mainio, siihen kuuluu kalan lisäksi perunoita, tuoretta parsaa, retiisejä, rucolaa, pinjansiemeniä ja lime-dippi. Seuralaisen tilaamat ribsit olivat toimivat nekin.

Koska olen tapojeni orja, olen tilannut jälkkäriksi lasipurkin, jossa on kermavaahtoa, marenkia ja tuoreita marjoja. Normaalisti valitsen aina suklaisimman jälkkärivaihtoehdon, mutta jostain syystä marjat puhuttelevat minua tässä annoksessa.

Vielä ehtii – onnettomuus tässä onnessa kun on se, että kyseessä on vain kesäravintola. Popino street food sulkee ovensa elokuun lopussa ja jää odottamaan seuraavaa kesää.