Tunnen toisinaan huonoa omaatuntoa siitä, että haluan jättää kaikki huollettavat (1xlapsi, 2xkoira) taakseni ja vain häipyä vähäksi aikaa. Jokainen meistä tuntee perheitä, joissa lomaillaan aina yhdessä. Koska lapset ovat osa perhettä. Tai vaihtoehtoisesti ei edes haluta lähteä mihinkään, koska lapset ja kotona on vaan niin kivaa. Minä puolestani tulen minilomalta takaisin ihan varmasti parempana äitinä. On mahtavaa olla edes vuorokausi niin, ettei tunne itseään paimennustehtävässä olevaksi bordercollieksi.

Viikonlopun suunnitelmat olivat pitkään ihan levällään. Viikko ennen h-hetkeä kuitenkin palaset loksahtivat kohdalleen ja jokaiselle huollettavalle löytyi hoitopaikka. V oli nyt ensimmäistä kertaa kaksi yötä mummulassa, tähän saakka ollaan oltu pois vain yhden yön reissuja. Hyvin oli mennyt, ainoa jota oli kyselty, oli Maissi-mäyräkoira. Meistä vanhemmista ei oltu hiiskuttu sanaakaan (mitä tästäkin voisi sitten päätellä?).

Mies olisi halunnut Poriin Jazzeille, minä puolestani olin sitä mieltä, ettei Kirjuriluodolle mennä goretekseissä. Olen jotenkin menettänyt uskoni kesään tämän vuoden osalta. Oltiin puhuttu Tallinnasta. Yhtenä iltana tein pienen vertailun, lainasin vähän miehen luottokorttia ja varasin matkan. Tuli sekin asia kerralla päätetyksi.

Perjantaina muistipeliä muistuttavan pakkaamisen jälkeen lapsi ja koirat hoitopaikkoihin ja kohti Helsinkiä. Yövyttiin uudehkossa Indigossa, jota voi kyllä lämpimästi suositella. Kuten myös illan ruokapaikan, Pastorin tasting menua. Voi Pastor, vedit sellaiset pohjat, että Tallinnassa mikään ei maistunut miltään! Ihana ruoka ja ystävällinen palvelu. Tykkäsin tosi paljon.

Lauantaina lahden yli Tallinnaan. Halusin esitellä miehelle oman suosikkihotellini Swissin, joka tosin oli tällä kertaa pieni pettymys. Aamiaishuone oli ihan kaaoksessa ja kävin hämmentävän keskustelun tarjoilijan kanssa

kahvia vai teetä?
teetä, kiitos
mustaa vai vihreää?
mustaa
löytyy tuolta aamiaistiskin päästä

Mitä hittoa sitten kyselet, ellet kerran aio tuoda sitä teetä? Siellä ne mustat ja vihreät teepussit oli ihan vierekkäin.

Minulla oli kolme toivetta viikonloppua varten – ei kiirettä, että saisi syödä rauhassa ja käydä yksin vessassa. Ja nämä kaikki toteutuivat. Oli hämmentävää vaan kulkea miehen kanssa pitkin Kaubamajan kodinosastoa ja katsella koneita, valaisimia ja astioita ilman kenenkään pienen tyypin viihdyttämistä. Keskustella ihan normaalisti. Siis niin, että kuulee ja rekisteröi, mitä toinen sanoo. Naurettiin kaikille vauvaa onnellisina kantaneille pariskunnille, te ette tiedä millaista teidänkin meno on vuoden kuluttua. Kuten myös sille arviolta V:n ikäiselle pojalle, joka painoi hotellin hississä hälytysnappia.

Lounastettiin Estonian burger factoryssä (joka ansaitsee ehdottomasti oman postauksensa) ja illallistettiin Sfäärissä. Olin syönyt joskus siellä hyvän lounaan, mutta tällä kertaa ruoka ei ollut mitään erityisen huippua. Hyvää ja kelpoa ja ystävällinen palvelu, mutta syytän tästä edellisen illan Pastoria. Suurin osa Tallinnan hyvistä ravintoloista muuten näyttää sulkevan ovensa heinäkuussa, mikä on vähän kummallista. Kaupunki kuitenkin kuhisee turisteja!

Jos muuten Tallinnassa käydessä harhautuu Viru-keskukseen, kannattaa käydä ylimmän kerroksen Rahva Raamat -kirjakaupassa. Paitsi pieni ja sympaattinen kahvila, siellä on myös hyvät valikoimat kauniita paperitarvikkeita – kortteja, lahjapapereita, vihkoja, muistilappuja…

Lauantain päätteeksi join mansikka-basilikadrinkin Tallinnan kattojen yllä ja lojuin pitkään vaahtokylvyssä. Tiesin, että seuraavalla viikolla ottaisin itkupotkuraivarit vastaan astetta tyynemmin.

Ihana, ihana viikonloppu. Muistin taas, miksi olen mennyt naimisiin sen tyypin kanssa, joka oli reissussa mukana.