On tämä lapsiperhemeno tervehenkistä. Tänään (lue: kansallisena krapulapäivänä) lähdettiin kymmeneltä aamulla ystävien pihalle paistamaan makkaraa. Paikalla oli muitakin kohtalotovereita eli vauvan- ja taaperonomistajia. Yksi toi makkarat, toinen paistoi pannukakkua, kolmas sämpylöitä ja minä toin hilloa (wuhuu, mikä vastuualue!).

V oli luonnollisesti innoissaan tästä kaikesta aktiviteetista. Tepasteli tohkeissaan tyttöjen perässä, heitteli puita nuotioon ja yritti varastaa ihmisten aikuisten kokistölkit. Ei merkkiäkään siitä vihaisesta pienestä pandasta, joka on maannut viime päivinä pihalla pitkin pituuttaan kitisemässä.

Syömisen ohella teltiin lumiukko, jolla on kasvain päässä. Lumiukko myös rikottiin.

Vaikka olisinkin ehkä aavistuksen verran kaivannut hippaamaan uuden vuoden aattona, olin makkaranpaistosession jälkeen onnellinen. Tässä elämä on. Nyt se menee näin, eikä tämä ole yhtään hassumpaa. Ja parasta on tietenkin se, että lähipiiri pullistelee kohtalotovereita.