Olen ehkä joskus aiemminkin kirjoittanut, että suhteeni neuvolaan on kaksijakoinen. Neuvolasysteemi on hyvä ja olen ihan varma, että monet ovat saaneet sieltä apua ja tukea. Omalla kohdalla visiitit ovat sujuneet vaihtelevissa merkeissä. Kerran menin tunnustamaan, etten juo maitoa ja minulle laskettiin, kuinka monta muovikassillista minun tulisi syödä päivässä parsakaalia saadakseni tarpeeksi kalsiumia. Vaikka siis käytän kaikkia muita maitotuotteita. Raskaana ollessani maha ei kasvanut tarpeeksi ja minua kuumotettiin joka kerta, vaikka lisätutkimuksiin en päässytkään. 2-vuotias lapseni sai neuvolassa ujouspuuskan ja melkein lähetteen puheterapiaan, koska ei osannut puhua. Ja niin edelleen.

Nelivuotisneuvolassa meitä odotti taas uusi tyyppi, ehkä kolmas lapsen nelivuotisen elämän aikana. Ilokseni terkkari oli tosi reipas ja sai V:n lähtemään kanssaan tekemään jotakin kehitystestejä. Parikymmentä minuuttia myöhemmin meidät vanhemmat haettiin kuulemaan tuloksia ja juttelemaan lisää. Kuulemma lapseni osaa laskea kolmeen, ei pidä saksia oikein ja sai piirustustehtävästä 2/6. 

Ei ihan niitä vahvimpia suorituksia.

Jouduin pidättelemään naurua nähdessäni piirustustestin. Kaksi ensimmäistä muotoa oli piirretty aivan oikein ja sen jälkeen siirrytty modernimman taiteen pariin. Tunnistin kyllä lapseni tästä ratkaisusta.

Ennen neuvolakeikkaa me molemmat vanhemmat pääsimme analysoimaan alkoholinkäyttöämme, parisuhdettamme ja lasta kohtaan tuntemaamme rakkautta. Kuponkeja tulkittiin neuvolassa porukalla. Tällä kertaa ei tarvinnut arvioida omaa kykyä suoriutua kotitöistä, kuten raskausaikana. Mietin silloin ja mietin edelleen, mikä on neuvolan kapasiteetti vastata ei-toivottuihin rukseihin? Jos en olisi kokenut suoriutuvani pyykinpesusta, olisiko meille lähetetty joku supermartta avuksi? Ajatus on tietenkin liikuttava, mutta tuskinpa vain.

Sanomista tuli siitä, että lapseni käyttää edelleen öisin vaippaa. Ei sinne mitään tule kuin ehkä kerran kuukaudessa, mutta V hipsii joka yö meidän sänkyyn, enkä kestä ajatusta muovin päällä nukkumisesta tai toisaalta pissatusta petarista. En tainnut olla tällä(kään) kertaa vuoden äiti. Vaippakieltoa perusteltiin sillä, ettei lapsi opi ikinä kuivaksi, koska housuun pissiminen on niin iisiä. 

Pissaan aina vaippaan, on tosi kivaa pissata vaippaan, kommentoi lapseni tätä keskustelua.

Niinpä, huumorintaju sillä on ainakin kohdallaan. Oikeasti tilanne on ihan päin vastoin ja märkä vaippa on kriisin paikka. Mutta sitähän terkkari ei tiennyt ja minä upposin syvemmälle suohon selityksineni.