Jotakin todella ällöttävää

 

035.JPG

Kävin keskiviikkona illalla uittamassa koiria tutussa uimapaikassa. Sydänkohtaus oli aika lähellä, kun huomasin Polkan nuuskivan jättiläiskokoista käärmettä! Hyi helvetti. Huusin niin lujaa, että varmaan koko pitäjä kuuli. Tarkempi tutustuminen matoseen osoitti kuitenkin, että se oli a) hengetön ja b) ei ainakaan käärme. Myöhemmin illalla google nimesi elukan ankeriaaksi. Luulin kyllä, että ne on vähän pienempiä.

Paras kaikista oli Maissi-mäyräkoira, joka nousi tämän episodin jälkeen lammikosta uimasta, kävi nuuskaisemassa ankeriasta ja kusi sen päälle. Sen jälkeen laskeutui takaisin lammikkoon ja jatkoi uimista.

Mutta yksi on varma: minä en kyseisessä lammikossa ui tänä kesänä!

 

Hyvinvointi Sisustus Hyvä olo

Keskikesän lumisade

023.JPG

015.JPG

033.JPG

Tänä aamuna ikkunasta katsoessa näky oli todella absurdi. Puutarha on kauneimmassa kukassa ja lunta sataa. Tai mitä räntää nyt olikaan, mutta katot ja terassi olivat hetken aikaa valkoisina.

Koira ei muuten ollut erityisen ilahtunut. Jos elukka osaisi kiroilla, sen suusta olisi epäilemättä päässyt muutama vttustana.

Suhteet Sisustus Oma elämä Ajattelin tänään