Selasin viime kesän valokuvia ja jäin miettimään kesäreissua Viroon. Tallinna oli kyllä oikein tuttu kaupunki, mutta hävetti myöntää, että muuten Viro oli nähty vain läpi ajaessa bussin ikkunasta. Koska maa on aina muutakin kuin sen pääkaupunki, oli aika korjata tilanne. Sitä paitsi road trip omalla autolla oli enemmän kuin kätevää neljä kuukautta vanhan vauvan kanssa. Vaikka näin jälkeenpäin ajatellen kaikki oli kätevää tuon ikäisen kanssa. Sen kun vaan otti mukaan paketin vaippoja ja vaatetta. Ruoka kulki aina mukana, tyyppi pysyi sängyssä meidän välissä, ei halunnut kontata hirveää rallia ympäriinsä ja lähinnä vaan söi ja nukkui.

Ajettiin ensimmäisenä Tallinnasta Tarttoon. Matkan varrella juotiin iltapäiväkahvit maailman sympaattisimmassa pihakahvilassa. Lettujen kanssa oli kermavaahtoa ja metsämansikoita. Paikkaa pyörittivät jotkut taiteilijahipit, tekivät varmaan vuoden tilin hommallaan. Taisi olla reissun kalleimmat kahvit, mutta hyvään tarkoitukseen ja silleen.

Majoituttiin Tartossa Tampere-majassa, joka on jonkun sortin suomalainen kulttuurikeskus. Saatiin ilmoittaa, koska halutaan aamiaista. Lisäksi meidät neuvottiin hauskoihin vierailukohteisiin, kuten kasvitieteelliseen puutarhaan ja lelumuseoon. Puutarha oli hieno, mutta koska lämmintä oli joku +30 astetta, jäi kasvihuoneeseen tutustuminen väliin… Kaikkea hienoa ja uskomattoman rehevää löytyi kyllä ulkoakin. Kukkahullun paratiisi, luulisin. Esimerkiksi äitini olisi epäilemättä saanut kyseisessä paikassa kulumaan kokonaisen päivän.

Lelumuseon parasta antia oli laaja valikoima neukkuleluja. Hienointa tässä oli tietenkin se, että kommunismin aikaisista leluista pystyi muistamaan selkeät yhtäläisyydet omaan lapsuuteen. Apua, mulla oli tuollainen! Ja tuollainen! Museossa oli myös jonkun sortin työpajatila, jonka ystävällinen täti tuli ottamaan meitä vastaan ja esittelemään askarteluhommia. Oltiin kuitenkin yhtä mieltä siitä, että V oli vähän turhan pieni askartelemaan. Mutta jonkun isomman lapsen kanssa askarteluhomma olisi varmaan ollut oikein hyvä.

Tartossa vietetyn päivän jälkeen lähdettiin ajamaan kohti Saarenmaata, jota mainostetaan Viron aurinkoisimpana paikkana. Muhun saarelle pääsee lautalla Virtsu-nimisestä satamasta ja etenkin kesällä lippu kannattaa hankkia etukäteen netistä. Lautta oli uudehko ja siellä oli jopa fiksu lastenhoitohuone, minikokoinen kauppa ja ravintola. Matka kesti tunnin verran ja lautta oli ihan aikataulussa. Kaikki hyvin, kunnes lautasta ulos ajaessa vauva sai raivarit ja siinä sitä sitten imetettiin tienposkessa. Mutta lomallahan ei ole kiire minnekään.

Majoituttiin Mändjalassa aivan ihanien hiekkarantojen kupeessa. Näkymä meren rannassa oli uskomaton – ihan kuin olisi ollut jossain kauempanakin! Tosin kauempana olleena jäi kaipaamaan jotakin rantaravintolaa, sellaista emme onnistuneet näkemään. Omia eväitä ei tietenkään ollut matkassa. Olin typeränä turistina lähtenyt liikkeelle aurinkotuolin ja rantaravintolan kuvat silmissä, hehee.

Majapaikkamme oli yksiö pienellä keittiöllä ja omalla vessalla. Lapset (ei meidän) juoksivat pihalla ja motoristit viettivät iltaa. Paikka oli tosi suloinen ja vieraat ystävällisiä. Kaikki oli kunnostettua, siistiä ja toimivaa. Tällainen majoitus olisi kätevä vähän isommankin lapsen kanssa – eväät saa omaan jääkaappiin ja turvallisella pihalla voi juosta liiat kierrokset pois. V:n nukahdettua korkattiin laivalta ostettu Lanson ja paikallisesta kaupasta haetut savujuustonakit. Siitä ei loma enää parane!

Aivan Mändjalan rannan lähellä oli myös vuokramökkejä. Eikä mitä tahansa tusinarivareita, vaan tosi suloisen näköisiä mökkejä! Mietin heti, että muutaman vuoden kuluttua vuokrataan sellainen kaveriporukan kanssa ja arvotaan lasten rannallevientivuorot.

Tässä kuvassa ollaan Tallinnassa syömässä ihanassa Chedissä. Joku nokkela voi päätellä, etten osaa järjestellä näitä kertaalleen ladattuja kuvia uuteen järjestykseen. No mutta mitäpä tuosta. Peukku kyseiselle ravintolalle, vaikkei se olekaan mikään ideaali paikkaa ensin huudattaa ja sitten imettää vauvaa. Tuli vähän pahaa silmää. Ruoka on hyvää, sehän se on tärkeintä.

En muuten vieläkään tiedä miksi, mutta kävimme katsomassa Kaalin kraateria. Sen piti olla joku supernähtävyys. Leväinen lammikko keskellä metsää. Sinne kävellessä takaisin päin tuli bussilastillinen ihmisiä. V nakotti tyytyväisenä rintarepussa ja tuijotti puita. Sivistettiin ainakin lasta, ellei muuta. Toisaalta onhan Suomessakin tienvarret täynnä kylttejä kaiken maailman muistomerkeistä ja muista kummallisista nähtävyyksistä.

Reissun viimeisiksi päiviksi ajettiin Pärnuun. Jos Saarenmaalla oli vähän sellaista hiljaisen uneliasta, Pärnussa oli täysi meininki päällä. Kävelykatu, terasseja, rantaravintoloita. Yöelämäkin oli varmaan villiä. Perhematkaajalla se jäi vain arvailujen varaan… Löydettiin hyvä italialainen ravintola, mutta enhän minä mitään nimeä enää muista. Sillä rannalle vievällä kadulla. Paitsi että eiköhän rannalle pääse useampaa reittiä?

Reissu tuli loppujen lopuksi yllättävän kalliiksi. Lauttaliput auton kanssa eivät olleet kesäaikaan ihan ilmaisia, eikä majoittuminenkaan ollut edullista, vaikka yöpaikat olivatkin vähän budjettihenkisiä. Samalla rahalla olisi varmasti viettänyt saman ajan jossain Keski-Euroopassa, ainakin jos olisi onnistunut nappaamaan halpislennot. Toisaalta matka oli joka euron arvoinen, oli mielenkiintoista tutustua naapurimaahan muutenkin, kuin Tallinnan risteilyllä. Toisaalta kun on viettänyt jokusen kuukauden nalkissa kotona, on mikä tahansa reissu täynnä eksotiikkaa!

Mieleen jäi kytemään ajatus kesäviikosta Saarenmaalla ystävien kanssa. Paikka olisi ihan täydellinen sellaiseen reissuun.

Ja näiden kuvien myötä: kesä, minulla on ikävä sinua.