Meillä on puhuttu viime viikkoina kuolemasta. Edesmenneen Papu-koiran kohtalo mietityttää lasta edelleen, vaikka mitään muistikuvia koirasta ei voikaan olla, kuolihan Papu V:n ollessa 1-vuotias. Papun kuva löytyy seinältä muiden koirakuvien joukosta ja puhe kääntyy usein tähän yhteen, joka on joukosta poissa. Lähipiirissä on muutenkin lähtenyt viimeisen puolen vuoden aikana useampi kissa tai koira viimeiselle reissulle ja eläinrakkaana tyyppinä V kyllä huomaa se, kun mennään kyläilemään.

Olen saanut vastata useamman kerran kysymykseen, missä nämä eläimet ovat ja tulevatko ne vielä takaisin.

Minun periaatteena on kertoa lapselle totuus. Ikätasoon suhteutettuna tietenkin ja säästää lapsi yksityiskohdilta. En ikinä selittäisi tällaiselle alle 4-vuotiaalle koiran tuhkaamista tai että ne tuhkat on edelleen meidän varastossa. Totuus, mutta vähän mutkat suoristettuna. Jätän mielellään myös tilaa lapsen omille ajatuksille ja kerron, ettei asioissa ole välttämättä yhtä ainoaa vaihtoehtoa, vaan jokainen voi ajatella miten haluaa. Vaikkapa nyt sitten kuolemasta.

Mitä oikein tapahtuu, kun joku kuolee? Meidän perheemme on uskonnoton, joten apua ei löydy mistään valmiista teoriasta. Olen vastannut, ettei kukaan oikeasti tiedä ja että ihmiset ovat hyvin eri mieltä tästä. On erilaisia uskontoja ja niissä ajatellaan asiasta eri tavalla. Olen kertonut uskovani, että meillä jokaisella on sielu, joka poistuu ruumiista ja matkaa jonnekin tuonpuoleiseen, taivaaksi kutsuttavaan paikkaan.

Lapsen on tietenkin vaikea käsittää kuoleman lopullisuutta, onhan meidän aikuistenkin. V miettii usein, tulevatko kuolleet takaisin ja millä välineellä. Suosikkivaihtoehtona on kuolleiden matkustaminen lentokoneella. Sielut ottavat lennon taivaaseen ja voivat tulla sieltä seuraavalla lennolla takaisin.

Olemme puhuneet myös uudelleen syntymisestä. V kysyi heti kärkeen, syntyykö Papu-mäyräkoira uudelleen ja ilmoitti uskovansa, että syntyy. Minusta se oli hieno ajatus ja sanoin toivovani kovasti, että Papu syntyy vielä uudelleen. Nyt lapseni luonnollisesti odottaa tätä ihmettä tapahtuvaksi.

Sielu on herättänyt sekin paljon kysymyksiä. Liian paljon kysymyksiä. Miten itse kuvailisit sielua? Mulla ainakin meinasi paketti hajota siinä kohdassa. Lasta kiinnosti myös, missä ihmisen sielu sijaitsee. Sanoin, että ehkä päässä tai sydämessä. Minun sielu on ainakin pyllyssä, vastasi päättäväinen 4-vuotias. Olen kyllä tavannut sellaisia ihmisiä, joiden sielun täytyy olla pyllyssä, mietin. Tosin ajattelen ja toivon, ettei lapseni kuulu tähän ihmistyyppiin.

Mahtava leffavinkki aiheeseen liittyen: Captain Fantastic.

Oletteko te puhuneet lastenne kanssa kuolemasta? Onnistuneet näissä keskusteluissa? Itse en ole ihan varma, minkä arvosanan oma räpistelevä suoritukseni ansaitsisi.