Sormiruokainnovaatiosta sosemunakkaaseen

028.JPG

Olen miettinyt jo jonkun aikaa, että V:n olisi aina alkaa kokeilla syömistä itse. Sosetta on helppo (tai sehän siis riippuu aivan päivästä) lappaa suuhun, mutta jossain vaiheessa täytyy kuitenkin opetella syömään itse. Joku kurkkupala pysyy hyvin näpeissä, mutta miten kaikki pienemmässä muodossa oleva ruoka – syöttis lähelle pöydän reunaa ja lautanen pöydälle? Ei kuulostanut kovin toimivalta ja siksipä tilasin Stokken syöttikseen suunnitellun PlayTray -tarjottimen.

En tiedä, olenko niitä netin vauvapalstoilla herjattavia uusavuttomia äitejä (jotka ostavat kaikenlaista kallista ja turhaa), mutta ainakin meillä tarjotin on osoittautunut oivaksi hankinnaksi! Siitä on hyvä syödä aamumurot ja nokkamuki pysyy siinä tallessa (ja vaikka se kaatuisi, ei vesi tai maito valu lattialle). Ollaan jopa laajennettu sormiruokahommia pastaan, hedelmäpaloihin ja munakkaaseen. Sosemunakkaan ohje löytyi Luomuruokaa lapselle -kirjasta (Matleena Lahti) ja menee näin:

Ainekset:

2 munaa

2 rkl vettä tai maitoa

1 dl juures- tai kasvissosetta

1 rkl tuoreita yrttejä hienonnettuna

1 rkl öljyä tai voita (paistamiseen)

Sekoita munien rakenne rikki ja lisää sekaan neste, sose ja yrtit. Kuumenna rasva pannulla ja paista munakas molemmilta puolilta kauniin kullanruskeaksi.

Munakas on maistunut V:lle oikein hyvin. Toisaalta sitä kiinnostaa kaikki sellainen, mitä saa sotkea syödä itse.

Lisähuomio: kuvan kamala unikko-ruokalappu on lahja pankilta. Sellaisen saa, kun hankkii lapsen ja on tarpeeksi asuntolainaa. Ennen V:n syntymää ihmettelin, miksi kaikilla täyspäisillä kavereilla on samanlainen kamala ruokalappu. Nyt tiedän.

Suhteet Sisustus Ystävät ja perhe

Kaupungissa

IMG_0537.jpg

Tein sen toisen kerran joulukuussa – 24h miniloman Helsinkiin nimittäin! Maailmassa ei ole tällä hetkellä mitään parempaa kuin pieni hengähdys tavallisesta arjesta. Pikkusisko, sushia, pizzaa, teetä, kakkua, ostoksia… Nyt voi taas hetken aikaa pestä vauvan persausta, imuroida, lenkittää koiria ja keittää soseita ihan tyytyväisenä.

Sain joululahjaksi lahjakortin Stockalle takkiostosta varten (rakas aviomieheni, olin kyllä hoksannut jo itsekin että talvitakkini on kamala ilmestys) ja vähän rahaa. Siis kaikkien muiden ihanien lahjojen lisäksi. Päätin ostaa pitkästä aikaa jotakin itselleni. Olen nykyisin perinteinen mutsi-ilmestys, jonka perillinen on kyllä merkkivaatteissa, mutta itse raahustan maailman kulahtaneimmissa vaatteissa. No mutta sain siis hankittua uuden ihanan takin, mekon, naamanpesuainetta ja piparimuotin (joulu tulee, hehee). V sai kolmet housut PoPilta, koska on kasvanut ulos melkein kaikista nykyisistä pöksyistä.

Irtopisteitä ei saanut se PoPin myyjä, joka rahasti aletuotteista liikaa ja hetken kuluttua takaisin liikkeeseen palatessani totesi vaan, että no näitähän sattuu. Olisit edes sanonut olevasi pahoillasi, moukka! Miten se voikin olla meille suomalaisille niin ylivoimaista…

IMG_0531.jpg

IMG_0548.jpg

Mutta miniloma oli kerrassaan onnistunut! Siitä kiitos superihanalle siskolle.

Päivityksen hurja muotiosuus tulee tässä: pipo Alina Piu, takki Maison Scotch, kaulahuivi joku vanha halpis, kissa siskon.

Suhteet Ystävät ja perhe Ajattelin tänään