Aurajuusto-päärynäsalaatti

037.JPG

Oletko maistanut päärynän ja sinihomejuuston pyhää liittoa? Makuyhdistelmä on äärimmäisen toimiva. Ja mikäpä muu sinihomejuusto tähän paremmin sopisi, kuin oma kotimainen Aura? Salaatti on samaan aikaan juhlava ja yksinkertainen. Sopii joulupöydän lisäksi vaikka itsenäisyyspäivän kekkereille.

Ainekset:

erilaisia salaatteja

pari päärynää

pala Aura-juustoa

saksanpähkinöitä

kastike: kolme lorausta oliiviöljyä, yksi vaaleaa balsamicoa ja sitruunamehua, puristettu valkosipulin kynsi ja pari kierrosta mustapippurimyllystä

Paahda saksanpähkinät kuumalla pannulla. Kokoa salaatti tarjoilukulhoon ja ripottele päälle jäähtyneet pähkinät. Kippaa lopuksi päälle salaatinkastike. Kastike kannattaa lisätä aina ihan viimeisenä ennen pöytään istumista, sillä muuten se nahistaa salaatin ällöttäväksi.

Koti Ruoka ja juoma

Seimijengi

109.JPG

Rakastan joulutraditioita, mutta pikkuisen muokattuna. En tarvitse joulupöytään rosollia, mutta jotakin ihanaa punajuuresta tehtyä salaattia kylläkin. Kuka nyt oikeasti tykkää keitetyistä punajuurista, porkkanoista ja perunoista kermavaahtokastikkeella? Kummallinen yhdistelmä.

Tällaista vähän sekoitettua joulutraditiota edustaa Omm Designin Studio Matryoshka eli jouluseimen tyypit maatuskamuodossa. Ja minkä näköisinä tyyppeinä! Ei tätä sakkia voi vakavalla naamalla katsoa… Näin seimimaatuskat sisustuslehdessä ja yritin raivokkaasti googlettaa, mistä niitä voisi ostaa Suomessa. Onneksi sain nettikauppavinkin. Kaksi päivää ja maatuskat odottivat postissa! Konglomeratin kaupasta löytyi paljon muutakin kivaa.

Maatuskoiden piti olla joululahja henkilölle, joka on halunnut vuosikausia jouluseimen, muttei ole löytänyt tarpeeksi kivaa ja ei-niin-uskonnollista versiota. Olen edelleen kahden vaiheilla, annanko maatuskat lahjaksi vai pidänkö ne itse. Hyi miten itsekästä ja vielä näin joulun alla!

Puheenaiheet Sisustus Ajattelin tänään