Hätkähdin vähän päiväkodissa, kun yksi hoitajista sanoi neljännen adventin menneen jo. Että mitenkä, nyt jo? Mutta valmiina tai ei – jouluaatto on tällä viikolla. Olen ollut joskus aina vähän paremmin valmistunut joulun tuloon. Pessyt mattoja ja sen sellaista. Mutta en tänä vuonna.

Kyhäsin toimintasuunnitelman ennen paniikin nousemista. Mikä on tärkeintä? Joulukuusi, vähän koristeita, jotain hyvää ruokaa ja että ehtii siivota edes silleen normaalisti. 

Haettiin ja koristeltiin joulukuusi. V toi päiväkodista kassillisen askartelemiaan joulukoristeita ja ripusteli niitä polleana kuuseen ja vähän muuallekin. Viikonloppukylässä ollut äitini rakensi superkauniit joulukukka-asetelmat. Joulukortit on lähetetty ja ne muutamat lahjat ostettu. Aattona syödään miehen vanhemmilla ja sinne vietävät ruoat on ehkä mietitty. Jossain välissä ennättää ihan varmasti imuroida.

Että mikäs tässä oikeastaan.

Tänään iltalenkillä vesisateessa pilkkopimeällä hiekkatiellä koirien ja päiväkotipäivästä väsyneen lapsen kanssa mietin, että tässä ei ole mitään järkeä. Kunnes joku käveli pimeydessä vastaan ja lapseni kailotti me toivotetaan sulle oikein hyvää joulua, minä, äiti, isi, Polkka ja Maissi. Ei siinä voinut kuin hymyillä.

Kuta pienempi on itse, sitä isompi joulu tulee.
(Tove Jansson)

Lupaattehan tekin olla stressaamatta liikoja?