Täytin eilen 38. Sehän on periaatteessa aika paljon. Muistan selvästi, kun vanhempani täyttivät 40. He olivat mielestäni ihan ikäloppuja. Teininä ajattelin, että nelikymppisten elämä on jo ihan takana. Ne heiluttaa s-etukorttia ja katsoo viikonloppuillat telkkaria. Olin samaan aikaan oikeassa ja väärässä.

Nyt en haluaisi olla mistään hinnasta 20-vuotias. Elämä oli niin monimutkaista silloin. Olin vastuussa itseni lisäksi mäyräkoirasta ja kaikki asiat tuntuivat vaikeilta. Tänään vastuullani on vähän enemmän porukkaa, mutta elämä helpottunut. Mitä nyt toisinaan aika haastavasta työstä, asuntolainasta tai remonttihuolista – minun tehtäväni on sukkuloida kodin, päiväkodin, työpaikan ja lenkkipolun väliä. Se on lopulta aika yksinkertaista, eikä siinä ainakaan ennätä miettiä liikoja.

Sitä paitsi synttäriviikkoni oli mainio. Olin ylityövapaalla. Toisella puolen Eurooppaa asuva sisko lennähti tänne melkein koko viikoksi. Vanhempani tulivat kylään. Sain lahjoja ja minulle leivottiin suklaakakku. Viikonloppuna sain joka suunnasta kukkia. Perheen miehet antoivat minulle lahjakortin urheilukauppaan, etten joutuisi lenkkeilemään märin jaloin. Minulle laulettiin, no ainakin melkein.

Tämän parempaa synttäriä en edes voisi kuvitella.

Joku sanoi, että 40 on uusi 20. Se jää nähtäväksi, mutta meinasin suunnistaa sitä kohti rinta rottingilla.