Tiedättekö niitä kuuluisia viimeisiä sanoja? Kuten vaikkapa tähän taloon ei tule enää yhtään Ikean huonekalua. Ja sitten ne käyvät omaan nilkkaan.

Olen sitä mieltä, että huonekalujen kuuluu olla puuta ja sellaista tekoa, että ne voi jättää perinnöksi. Minusta pahvi ja kummallisen näköiset puulevyt kuuluvat askarteluun, eivät huonekaluihin. Noin periaatteessa.

Ja sitten yhtäkkiä huomaan, että se kaunis vanha puinen vaatekaappi ei mahdukaan lapsen huoneeseen ja vaikka mahtuisikin, hän ei saisi itse kaapin ovea auki tai ylettyisi ottamaan hyllyiltä vaatteita. Elättelen hetken aikaa toivetta vanhasta 50-luvun senkistä, mutta mietin metsästämistä ja sitä, mitä sellaiseen mahtuu.

Lopulta Skodan nokka kääntyy kohti Ikeaa ja meillä on taulunkehysten ja jätskinsyönnin sivutuotteena väheksymäni Malm-lipasto.

Lipastosta tulee aika kiva, kun liimaan etupaneeliin sisustustarroja. Kaappi nielee sisäänsä t-paidat, pitkähihaiset, collarit, housut, leggarit, sukat, kalsarit, yöpuvut ja muutamat siistimmät vaatteet. Unohdan takaseinän virkaa toimittavan pahvin ja mietin, että tästähän tuli hyvä. Vaikka perintökriteeriäni tämä huonekalu ei täytäkään.

Tarrat Metsolan, mutta samanlaiset saa leikattua mistä tahansa värillisestä muovista.