Elämä on muistipeli
Olen muistanut muutaman viime viikon aikana hakea Valintataloon tulleet tapetit ja postiin saapuneet kurarukkaset. Ottaa päiväkodista talvikumpparit, talvirukkaset ja muut menneen kauden varavaatteet. Viedä sinne kumisaappaat, välikausirukkasia ja varapipon. Vaippoja. Paljon kalsareita ja housuja vaipatonta elämää opettelevalle lapselle. Muistanut täydentää tätä kohtuullisesti kastuvaa varastoa uusilla vaatteilla. Vienyt maanantaisin potkupyörän ja kypärän ja ottanut ne viikonlopuksi kotiin. Pakannut maanantaille mukaan retkieväät. Pukenut lapsen vihreisiin vaatteisiin, kun oli päiväkodin vihreä päivä. Muistanut varata kolmevuotisneuvolan, viedä lapsen sinne ja ottaa kotoa mukaan päiväkodin terveislapun ja neuvolakirjan. Varannut päiväkodin kehityskeskustelun vasu-keskustelun ja mennyt miehen kanssa sinne. Muistanut jopa mennä kampaajalle.
Olen hoitanut uuden auton vakuutusasiat (no ainakin melkein, mies lopulta hoiti), tehnyt inventaarion ja valokuvannut kaikki pieneksi jääneet lastenvaatteet nettikirppistä varten. Muistanut postittaa myymäni vaatteet. Tilannut koiranruokasäkin ja hoitanut pakastimen täyteen raakaruokaa.
Olen myös muistanut sulkea takan pellin illalla, ottaa koirille raakaruokaa sulamaan ja olla jättämättä roskapussia naakkojen revittäväksi. Olen lähtettänyt pääsiäiskortit sukulaisille ja muistanut soittaa mummolle ja äidille. Muistanut pestä kurahousut ja -rukkaset valmiiksi seuraavaa päivää varten. Leikata koirien kynnet ja kastella kukat.
Kaikesta työhön liittyvistä muistettavista asioista nyt puhumattakaan.
Tiedättekö, mikä on onni onnettomuudessa? Olen ammatiltani tuottaja. Mulla on koulutus tähän kaikkeen.
