Pääsiäisen kaffepöytään

143.JPG

149.JPG

141.JPG

Täällä on vietetty viime viikkoina 3-vuotissynttäreitä useammassa erässä. Ensin sukulaisia, sitten kavereita ja lopuksi vielä sukulaisia. Mutta mikäs siinä juhliessa, hauskaa hommaa. Erityisesti siksi, että tänä vuonna V on ensimmäistä kertaa ymmärtänyt kekkereiden päälle ja ollut ihan tohkeissaan vieraista, herkuista ja lahjoistakin. Tuossa tärkeysjärjestyksessä.

Kakkujen leipominen on yleisesti ottaen hauskaa, mutta jostain kumman syystä onnistun valitsemaan joku kerta a) jonkun uuden ja b) kohtuullisen haastavan ohjeen. Juhlakakkupäänräjäytys on ihan tuttu termi tässä talossa.

Tällä kertaa en lähtenyt keulimaan, vaan valitsin kaksi suhteellisen yksinkertaista, mutta mielenkiintoista ohjetta. Ja hyvät kuulkaas tuli! Jos joku on vaikka inspiraatiota pääsiäisen kaffepöytään, niin peukku tälle kakulle ja pipareille.

Koti Ruoka ja juoma Sisustus Vanhemmuus

Kreisit discosynttärit

024.JPG

055.JPG

029.JPG

Meillä vietettiin sunnuntaina 3-vuotissynttäreitä. Tai ei oikeastaan meillä, vaan työpaikallani, minne olin ulkoistanut kekkerit. Raksahomma on siinä vaiheessa, että lauma lapsia omassa kodissa ei tuntunut hyvältä tai oikeammin turvalliselta ratkaisulta. Ja meiningin nähneenä sanon, että hyvä niin. Jos 3-vuotiskekkerit on näin vauhdikkaat, niin mitä onkaan vielä luvassa…?

Juhlien teema oli kreisit discosynttärit. Oli nimensä veroiset. Eikä siihen tarvittu kuin tilaa, musiikkia, valot, peilipallo ja savukone. Eikä jälkimmäistäkään kauheasti käytetty. Lapsia oli paikalla kolmetoista ja siihen aikuiset päälle. 

Mikä nyt olisi 3-vuotiaiden mielestä parempaa, kuin saada kerrankin juosta, tanssia ja laulaa? No tietenkin syödä niin paljon jätskiä, kuin parissa tunnissa ennättää. Ohjelman lisäksi myös tarjoilut oli hoidettu helpoimman kautta – kulhoissa oli jätskiä, vieressä kastikkeita, strösseleitä, keksejä ja vaahtokarkkeja. Lapsille pillimehut ja aikuisille kahvia, teetä ja limpparia.

Vaikka työpaikallani oltiinkin, niin sen verran huono tuottaja olen siviilissä, että kaikki koristeet jäivät ripustamatta. Olin puhaltamassa viimeisiä ilmapalloja ensimmäisten vieraiden saapuessa. Että mitenkä ne viirinauhat ja paperipallot? Ehkä sitten ensi vuonna, sillä päätin juuri, että 4-vuotissynttärit on Kreisit discosynttärit vol.2. Niin hyvä teema tää oli.

3-vuotias oli ihan innoissaan synttäreistään. Juhlia odotettiin koko viikko ja kerrattiin vieraita, tarjoiluita ja tanssillista ohjelmaa. Saapuvat juhlavieraat halattiin innosta hihkuen. Ehkä synttärimeiningistä kertoo jotain se, että juhlahumussa paketit unohtuivat ja niitä alettiin avata vasta viimeisten vieraiden lähtiessä. Kotiin kannettiin Ryhmä Hau -hahmoja, muovailuvahajuttuja, pelejä, ambulanssi, kaivinkone, kesäyökkäri ja vaikka mitä muuta. 

Kiitos kaikki ihanat vieraat, että teitte kreiseistä discosynttäreistä just niin kreisit.

Perhe Lasten tyyli Vanhemmuus