Kun talvi vihdoin tuli, se ei jättänyt mitään arvailujen varaan. Kyllä, tällaisia ne muistojen kätköistä löytyvät lapsuuden talvet olivat – lunta, pakkasta, jäälenkkejä ja mäenlaskua. No lunta ei ainakaan täällä Hämeessä ole vielä kovin paljon, mutta pakkasta senkin edestä.
Minä tykkään oikeasta talvesta. Mieluummin sulattelen jäätyneitä varpaita, kuin pesen kuraroiskeita kaikkialta. Tällä kertaa talvi vaan onnistui iskemään vasten kasvoja. Sain flunssan ennen joulua ja alan olla kunnossa vasta nyt muutaman lääkärireissun ja antibioottikuurin jälkeen. Flunssa kestää kaksi päivää tai kuukautta, sanottiin työterveydessä. Minun jälkeeni ryytyi auto. Ja päätyi viikoksi pajalle.
Itsehän en ole autonaisia ollenkaan, minulle riittää että autolla pääsee paikasta toiseen. Nyt ei päässyt ja sekös aiheutti ongelmia kaltaiselleni maalaiselle. Reissasin kodin, päiväkodin ja työpaikan väliä niin taksilla, kahden avuliaan ihmisen kyydillä, kuin miehen kyyditsemänä. Erityisesti mieleen jäi se aamu, kun soittamani taksi vihdoin saapui ja neuvottelin kuljettajan kanssa turvallisimmasta tavasta kuljettaa lasta ilman turvaistuinta. Kokeile nyt ensin ottaa se kiinni, sanoi taksikuski. Ja toden totta – siellähän se lapsi juoksi karkuun tonttiimme kuuluvan niityn puolivälissä.
Harmaita hiuksia on aiheuttanut myös lapsen pukeminen päiväkotiin. Ne on siellä niin reippaita, että ulkoilee joka kelillä. Se on tietenkin hienoa ja päiväkotielämä kuulostaa mielenkiintoiselta, siellä ne kalastaa verkoilla, ruokkii kauriita ja valkoselkätikkaa (!) ja hiihtää omalla ladullaan. Mutta ne varusteet! Alle 3-vuotiaalle on hankittu luistimet, kaulasuoja, silmikollinen kypärä ja oikea suksipaketti. Lapsi onkin omasta mielestään tällä hetkellä urheilu. Päiväkotiin pakataan mukaan paksu toppahaalari, teddyhaalari tai merinovillainen kerrasto, kypärämyssy, pipo, aluslapaset, rukkaset (useammat), kaulahuivi, villasukat ja kunnon talvikengät.
Iltaisin lenkille saa pukea lapsen ja itsensä lisäksi myös kaksi koiraa. Rhodesiankoira on vihannut pakkasta syntymästään saakka, mutta iän myötä mäyräkoirakin on käynyt kylmänaraksi. Mutta eipä hätää, onhan meillä vaatteita.
Kuvittelenko vain, mutta minusta tammikuu on ollut kaunein pitkään aikaan. Olen tehnyt jäälyhtyjä ja sytytellyt kynttilöitä. Mutta selannut myös kalenteria maaliskuulle ja miettinyt, että kyllä se kevät sieltä vielä tulee. Miten ihanalta sen täytyykään tuntua pakkastalven jälkeen!
