Joulumeininki

072.JPG

006.JPG

018.JPG

037.JPG

064.JPG

066.JPG

Joulu tuli ja meni, myös täällä sairastuvalla. Onhan se vähän irvokasta, että päiväkodin aloittanut lapsi sairastaa elämänsä ensimmäisen nuhakuumeen joulunpyhinä. Mutta siis kunnioitettavassa kahden vuoden ja seitsemän kuukauden iässä. Se olikin sitten oikea miesflunssa.

Vähän meni siis kitinän merkeissä, mutta kyllä me tunnelmaan päästiin. Tänä vuonna ei autoiltu halki Suomen, vaan vietettiin aatto lähimummulassa. Illalla kotiin palatessa V totesi, että vaari oli joulupukki. Miten se sen hoksasi? Ja menettikö alle 3-vuotias nyt uskon joulupukkiin? Ekana jouluna kun aiheesta jotakin hoksasi. Mutta oli niin korrekti lapsi, ettei hiiskunut itse pukille tai vaarille mitään epäilyksistään, heitti ne ilmoille vasta kotieteisessä.

Savustettiin aattona lohta ja mentiin sen ja punajuurisalaatin kanssa anoppilaan. Kotona tehtiin bataattilaatikkoa, punajuurimoussekakku, aura-päärynäsalaattia ja lohipastramia. Hyvä setti, eikä yli jäänyt oikeastaan mitään. Mies sai töistä kinkun, mutta antoi sen vanhemmilleen, meillä kun ei sille olisi ollut käyttöä.

Ihan parasta joulussa oli se, että oltiin kerrankin kaikki samaan aikaan kotona. Se ei ole mikään itsestäänselvyys tässä talossa. Oli vaan aikaa olla, leikkiä ja laittaa yhdessä ruokaa. Pääsi metsälenkille koirien kanssa, kun toinen jäi valvomaan lapsen päikkäreitä.

Olen edelleen sitä mieltä, että alle 3-vuotiaalle olisi riittänyt yksi joululahja. Ekasta paketista paljastui jonkun sortin tukkirekka ja tukit ja minä sain avata loput lahjat – niin paljon niihin riitti intoa metsätöiden alettua. Tietenkin parkkitalo, pikkuautot ja muovinen nikkaroimispöytä ovat ilahduttaneet joulun jälkeen, mutta aattona kapasiteetti ei riittänyt kuin yhteen mieluiseen lahjaan.

Minä sain uuden muhkean täkin, äidin kutomat lapaset ja lahjakortin Stockalle. Ihania lahjoja kaikki!

 

Puheenaiheet Sisustus Lasten tyyli Ajattelin tänään

Enemmän on enemmän (osa 2)

052.JPG

026.JPG

062.JPG

065.JPG

Joulu on täällä. Talo on siivottu, Prismareissusta selvitty hengissä, lohi graavautumassa ja punajuurimoussekakku hyytymässä. Lahjat paketoitu ja riesling avattu. Ei voisi olla paremmin. Tietenkin vähän haikeutta aiheuttaa se, että vanhemmat ja sisko ovat Lissabonissa ja mummo Keski-Suomessa. Tänä vuonna mennään näillä.

Koristelimme V:n kanssa kuusen jo eilen. Olin hädin tuskin saanut kynttilät asennettua, kun kaikki koristelaatikoiden tavarat oli levitelty ympäriinsä. Hopeiset koristenauhat (miehen sinkkuvuosien jäämistöä?) onneksi hyllytettiin, mutta muuten kuuseen ripustettiin kaikki käsiin osunut. Siihen samaan sumppuun kaikki. Lopulta vessasta haettiin jakkara, kun koristeita piti saada edes vähän ylemmäs. Piilotin paniikissa jotain rumimpia koristepalloja. Tavallisesti joulukuusi on ollut koristeluiltaan maltillinen. Ei tänä vuonna. Päätin hengittää syvään, tänä vuonna koristeet valitsi joku muu kuin minä. Ja hyvä siitä tuli.

Kuta pienempi itse, sitä suurempi joulu tulee, sanoi Tove Jansson. Ja oli oikeassa. Lapsen jouluilon seuraaminen on ihan parasta.

Ihanaa joulua ihan jokaiselle!

 

Puheenaiheet Sisustus Lasten tyyli Ajattelin tänään