Hoksasin tässä juuri, että olen ollut aika hiljaa raksahommista. Minun on ollut koko kesän ajan tosi vaikea ottaa niihin kantaa. En tajua rakentamisesta yhtään mitään. Eikä oikein ole aikaa tai jaksamista perehtyäkään. On siis helppoa sysätä vastuu sille, kenelle se jotenkin luontaisesti lohkeaa. Miehelle. Olenkin sillä välin keskittynyt sisähommiin eli siivoamaan, laittamaan ruokaa ja pesemään pyykkiä. Että terveiset vaan perinteisen työnjaon maaseudulta! Olen tosin osaani oikein tyytyväinen, mieluummin soppakauha kuin naulapyssy, jos saa valita.

Homma on oikeastaan harpannut eteenpäin näidenkin kuvien jälkeen. Telineet on pois ja talo alkaa olla ulkoa päin valmis. Terassin kaiteet tosin jäävät ensi kevääseen. Seuraavaksi siirrytään sisähommiin eli lyömään lautaa lattiaan ja materiaalia seiniin ja kattoon. Varmasti paljon kaikkea muutakin, mitä raksaorientoitunut lukija heti keksii. Niin ja raksaamaan rappuset kolmen kerroksen välille. Se on kuulemma aika haastava homma.

Mansardikatto tosiaan jatkuu myös uudisosassa ja se tekee uudesta olohuoneesta aika vinkeän. Pian päästään siihen osuuteen, mistä minulla on sananen sanottavana – pintamateriaalien valintaan. Ja se onkin yllättävän vaikeaa. Haluan sellaista jonkun sortin skandinaavista minimalismia, mutta vanhan talon henkeen ja samalla viihtyisää. Iso valkoinen huone ja yksi valkoinen nojatuoli nurkassa ei ole minun juttuni.

Olen huono tekemään päätöksiä ja hanakka muuttamaan mieltäni. Ja sehän onkin hyvä yhdistelmä, kun valitaan pintamateriaaleja ehkä pariksikymmeneksi vuodeksi. Haluaisin puuta, mutta olen viettänyt lapsuuteni mäntypaneelilla vuoratussa talossa. Puunväriseen puuhun en siis pysty vieläkään. Entä jos osan paneelista maalaa mustaksi? Tuleeko tavattoman synkkä ja kaduttaa ensi kuussa? Tai entä tapetti, olisiko joku vanhahtava tapetti kuitenkin paras? Lattialankut on jo ostettu, on sekin jotain.

Pinterest ja sisustuslehdet on mun parhaita ystäviä myös tässä kuussa.