Pentuhuumaa

Teen toisinaan heräteostoksia. Lauantainakin olisin tehnyt mennessäni katsomaan koiranpentuja. Luojan kiitos kaikki pennut oli jo myyty, joten tyydyin vaan halailemaan ja pussailemaan niitä. Ei voi oikeasti olla mitään suloisempaa, kuin kuusi viikkoa vanha (rhodesian)koiranpentu.

Pennut ovat melkein sukua minulle, onhan meidän Polkka niiden mummo. Pentuja silitellessä mietin ajan kulua. Vastahan olin hakemassa Polkkaa meille ja nyt melkein seitsemän vuotta myöhemmin se on näiden pentujen isoäiti. Harmaapartainen, niin kovin rauhallinen Polkkani. 

Pelottavinta tässä tässä visiitissä oli se, että ensimmäistä kertaa sitten Polkan (sekopäisten) pentuaikojen aloin miettiä, millaista olisi napata siitä yksi kusipaskariesa pikku söpöläinen mukaan. Käydä ostamassa pikkuinen pentupanta ja -hihna ja mikroskooppisia puruluita. Pieni koirapeti ja jotain pehmoisia leluja. Päästä kouluttamaan taas avointa, tyhjää kirjaa.

Se olisi samaan aikaan ihanaa ja kamalaa.