Puoli vuotta päiväkotiarkea

Helmikuun alussa tuli täyteen puoli vuotta päiväkotiarkea. Vasta puoli vuotta. Tuntuu siltä, kuin V olisi ollut siellä aina. Kiireettömät kotiaamut, lenkit metsäautoteillä ja hengailu lähikylän ostoskeskuksessa kavereiden kanssa ovat haalenneita muistoja. Nykyisin meillä on aikataulu ja kiire. Ikäväkseni myös V on oppinut käyttämään tuota sanaa, vaikka olen yrittänyt olla viljelemättä sitä. Minusta kiire ei ole pikkulapsen ongelma.

Käsitykseni päiväkodista on muuttunut totaalisesti viimeisen puolen vuoden aikana. Ennen ajattelin, että päiväkoti on lapsen säilömispaikka, välttämätön paha. Kotona ollaan niin kauan kuin järki ja rahat riittää ja sitten anteeksi lapseni, astut oravanpyörään ja menet päiväkotiin.

Nyt ajattelen, että päiväkoti tarjoaa lapselleni jotakin, mihin minä en pysty. Onhan se vähän riipaiseva ajatus.

Totta kai tajuan, että minulla kävi tuuri päiväkodin suhteen. V pääsi pieneen 40 lapsen päiväkotiin ihanaan vanhaan puutaloon metsän ja muiden ulkoilumaastojen laidalle. Siinä missä minä seisoskelin usein vähän kypsänä pihassa katsomassa lapseni leikkimistä, päiväkodissa hiihdetään, luistellaan, tehdään lumi-iglu (dropboxin joka kuukausi sähköpostiin kilahtavan kuvalinkin perusteella), käydään pilkillä ja kalastetaan verkoilla. Istutaan tulilla päiväkodin pihassa ja savustetaan kaloja. Hoidetaan ruokintapaikkaa, jossa käy pikkulintujen lisäksi valkoselkätikka ja peuroja. Juhlitaan kaiken maailman juhlapyhät, leivotaan, tehdään teatteria ja opetellaan lauluja ja loruja suomeksi ja englanniksi. Että on ne siellä vähän parempia varhaiskasvattajia kuin meiksi.

Päiväkotiarkeen siirtyminen kävi kätevämmin kuin olin ajatellut. V oli ensin elokuun puolipäiväisenä treenailemassa kun minä olin vielä kotona ja siitä lähtien ihan normaalisti viisi täyttä päivää viikossa. Ekasta päivästä lähtien V oli päiväkodissa kuin kotonaan, halasi vaan nopsaan ja hävisi leikkimään. Ehkä sillä oli ollut vähän tylsää kotona? Kaikki meni superhyvin, kunnes tuli marraskuu ja lapseni hoksasi, että tännehän on pakko tulla joka aamu. Alkoi aamukiukuttelu ja lohduton itku päiväkodissa – kolme kuukautta aloittamisen jälkeen! Tähän en ollut varautunut. Tosin itku ei tuntunut tässä vaiheessa enää niin pahalta sillä tiesin, että lapseni kyllä pärjää päiväkodissa. Sekavia aamuja oli liikkeellä muutaman kuukauden, edelleenkin satunnaisesti. Että ei se pelkkää ruusuilla tanssimista ole.

Vaikka tiedän lapseni olevan hyvissä käsissä, on ehkä vaikeinta hyväksyä se tosiasia, että alle 3-vuotiaalla on oma elämä. Hän tekee jotakin, mistä minä en niin tiedä. Joku ehkä tönii häntä, enkä ole puolustamassa. Oma elämä näyttäytyy kotona positiivisessa valossa omatoimisuuden kasvaessa. Lapsi osaa syödä ja pukea itse ja ilmoittaa pottahädästä. Haluaa voidella leivän ja sekoittaa kaakaon.

Päiväkotiarkeen siirtyville suosittelen avointa mieltä. Päiväkodin esittämillä toiveilla on varmasti hyvä syy. Minä ihmettelin, miksi teknisen välikausihaalarin päälle tungetaan kurahousut ja välillä sadetakkikin. Kunnes tuli aivan karseat kurakelit ja tajusin, miten kätevä on riisua ne kurakamppeet muovipussiin ja pakata puhtaassa (no ainakin melkein) haalarissa oleva lapsi autoon. Ilman kurahousuja turvaistuin on aika mielenkiintoisessa kunnossa. Testattu on sekin.

Muutama vinkki päiväkotielämään:

1. Nimikoi vaatteet huolellisesti. Päiväkodin henkilökunnalla on muutakin tekemistä kuin tulkita vaatteisiin suherrettuja nimikirjaimia. Ja vielä monella lapsella kiertäneiden vaatteiden useita nimikirjaimia. Meillä on käytetty Tarramonsterin tarroja, eikä puolessa vuodessa ole kadonnut kuin yhdet kurarukkaset.

2. Hanki kunnolliset kamppeet. Päiväkotien ulkoilurytmeissä on eroja, jossakin pärjää kuulemma koko talven välikausihaalarilla. Ei meidän päiväkodissa. Kunnollisten haalareiden lisäksi kurahousut ja sadetakki -settejä on useampia ja päiväkodissa sulan maan aikaan omat kumpparit ja talvella talvikumpparit. Kasa kurarukkasia ja kunnollisia talvirukkasia (Reimatecit on olleet meillä parhaat). Kenkiä meillä on talveenkin kolmet – gore-talvisaappaat peruskelille, Sorelit pakkasille ja talvikumisaappaat vesikeleille. Mitä isompi arsenaali tavaraa, sen helpompi niiden kanssa on puljata. Kurakausi on nykyisin aika pitkä.

3. Älä pue ykkösiä päälle päiväkotiin. Varaudu siihen, että sinua odottaa ruoka- tai askartelutahrainen paita pyykkipussissa. Henkilökunta ei todellakaan ennätä tehdä tahranpoistotaikoja tuoreisiin tahroihin. Vaaleat lempparivaatteet kannattaa ehkä säästää viikonloppuun.

4. Pysähdy juttelemaan päiväkodin tätien- ja setien kanssa. Ei voi oikeasti olla niin kiire, ettei ehtisi vaihtaa muutamaa sanaa päivän kulusta. Samalla tutustuu ja kuulee hauskoja sattumuksia ja tarinoita päivän kulusta.

5. Kysele lapselta. 2,5 -vuotias ei vielä juuri osannut kertoa päiväkotipäivän kulusta, mutta puoli vuotta myöhemmin on jo mahdollista kuulla jotakin päivän kulusta. Meillä uni tulee illalla helpommin, kun ensin kerrataan päivän tapahtumat läpi. Ehkä ne eivät pyöri sen jälkeen niin aktiivisesti mielessä?