Syntymäpäivistä, iästä ja sen salailusta

Minulla oli tänään synttärit. Olen siitä iloisessa asemassa, etten ole koskaan kärsinyt ikäkriiseistä. Näyttäähän sitä nyt kymmenen vuotta vanhoissa valokuvissa ihanan nuorelta, mutta en jaksa haikailla niitä aikoja. Kun vielä kaupan päälle muistelee omia mielipiteitään ja valintojaan vaikka kymmenen tai viisitoista vuotta takaperin, on ihan onnellinen että elää kuitenkin tätä päivää.

Olin hilpeällä tuulella synttäreistäni jo ennakkoon. Vieraisilla ollut äitini yllätti minut ihanalla kortilla ja naamarasvoilla ja ripsivärillä. Ihana äiti, niitä minä juuri kaipasinkin! Mies kotiutui viikon työmatkalta silkkiyöpaidan (elämäni ensimmäinen, pitääkö se muka oikeasti pestä käsin?), uuden tuoksun, ison Kusmi-teepurkin ja suklaan kanssa. Tänään sain vielä kukkia ja vapautuksen kokkivuorosta. Postin mukana tuli kortteja ja face täyttyi mukavista sanoista. Ja sitten pitäisi vielä olla pahoillaan ja nihkeänä kun tulee vuosia mittariin!

Leivoin juhlan kunniaksi itselleni omenakakun ja ostin siihen kynttilät. En voi käsittää, miksi iloiset synttärit kynttilöineen kaikkineen olisivat vain lasten ja pyöreitä vuosia täyttävien aikuisten etuoikeus? Tai miksi pitäisi ottaa osaa eikä onnitella, kun joku vanhenee. Tai piilotella ja voivotella ikäänsä. Täyttää aina vaan 25 vuotta.

Minä täytin reteästi 36 vuotta, enkä jaksa olla pahoillani siitä. Nämä ovat olleet ehkä muutamaa pientä poikkeusta lukuun ottamatta oikein hyvät 36 vuotta. Olen kovaa vauhtia keski-ikäistyvä perheenäiti, mutta kaikessa on puolensa. Hmm, ainakin minulla on kaikki valtakunnan etukortit, ellei muuta.

Psst. Osallistuitko jo arvontaan, jossa voi voittaa liput Tampereen lapsimessuille? 26-vuotias riik ei olisi mennyt sinne aseella uhatenkaan, mutta nyt meinasin kyllä mennä.