Lasten harrastukset – hauskaa vai suorittamista?
Meidän perheessämme marraskuu on alkanut lasten Halloween-juhlien myötä. Muutamia mukavia menoja on luvassa äidille: konserttia, vanhojen opiskelukavereiden tapaaminen sekä parhaan ystävän synttärit. Muuten olemmekin visusti kotona.
Eräs ystäväni juuri huokaisi, että heidän samanikäisellä lapsellaan (7-vuotias) on neljänä iltana viikossa harrastuksia ja vanhemmalla lapsella myös omat harrastukset. Ihmettelin, tarvitseeko niitä harrastuksia noin monta? Kyllä vaan, sillä lapsi ei jaksa puolta tuntia olla ”tekemättä mitään” – siis esimerkiksi lukien, piirtäen, rakennellen legoja…
Vaikka harva se päivä sanon omalle 7-vuotiaalleni, että hänen tulisi olla jo vähän omatoimisempi ja ennen kaikkea REIPPAAMPI, tuntuu silti hyvältä, että hän kyllä jaksaa keskittyä omiin touhuihinsa vaikka tuntikausia. En haluaisi olla joka ikinen päivä menossa eri suuntaan häsläten, kiirehtien ja aikatauluttaen. Sitä on elämässä jo muutenkin tarpeeksi – pitääkö lastenkin suorittaa?
Harrastukset ovat tietysti hyväksi, mutta eikö esimerkiksi lapsi, joka ei jaksa keskittyä, hyötyisi enemmän jostakin keskittymistä vaativasta harrastuksesta, kuten vaikkapa kuvaamataidosta? Sen sijaan, että kaikki harrastukset ovat liikunnallisia (liikunta tietenkin sinällään on hyvä asia, sitä en kiellä)?
Esikoisella on yksi harrastus viikossa. Nyt pitäisi löytyä jokin liikunnallinenkin juttu, sillä siinä hän ei ole kovin innokas. Tulee kai äitiinsä!
Futis – kokeiltu monta kertaa, eikä toiminut. Isossa hallissa satapäinen lapsijoukko ja huutavat valmentajat. Itsekin koin tilanteen epämiellyttäväksi, mutta minkäs teet – lapset eivät kerta kaikkiaaan vaan enää potki keskenään kaveriporukalla pihoilla palloa! Ei, kaikki liikkuminen tapahtuu seuroissa ja ”ammattimaisesti”. Sähly voisi olla yksi vaihtoehto, vaikka itse en sitä mielekkäänä koe. Koripallo – miksikäs ei? Lätkä… no, sanotaanko vaikka niin, että luistelu ei ole pojan lempilaji (mitä ei osaa vielä kunnolla, siitä ei myöskään pidetä).
Katsotaan. Ei kiirehditä.