Ensimmäiset uhrit

40 päivän haaste on saanut ensimmäiset uhrinsa. Olen ensimmäistä kertaa 18 päivän aikana heittänyt ruokaa roskiin.

Palasin lomalta sunnuntaina ja tein ensitöikseni nälissäni inventaarion jääkaapilleni. Vaikka kuinka uhosin postauksessani ennen lomalle lähtöäni, että saan syötyä sieltä kaiken huonoksi menevän pois, niin jotenkin vain en ollut saanut kaikkia nesteitä juotua sieltä, vaan jääkaapista löytyi tullessani pilaantunutta maitoa, mehua ja viili. Mustikat olin sentään saanut sieltä paiskattua pakastimeen ennen lähtöäni, mutta muutoin lähtö oli niin vauhdikas, että nuo muut olivat jääneet jääkaappiin odottamaan.

Muuten jääkaapissa odotti myös mielenkiintoinen halloumi, jonka pakkaus oli täyttynyt ilmalla. Aikaa pullukassa näyttää olevan elokuulle, joten oletan sen vielä olevan käyttökunnossa.

halloumi.jpg

suhteet oma-elama liikunta sisustus
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *