Nyt täytyy myöntää että viimeiset kolme viikkoa on eletty sellaisessa vuoristomäessä, että monia varmaan hirvittäisi.
Ensinnäkin, rakas ystäväpariskuntamme ilmoitti että he ovat päättäneet mennä naimisiin lokakuun lopulla (kyllä, tämän kyseisen lokakuun) ja osana morsiuseuruetta olen päässyt suunnittelemaan häitä pika-aikataululla. Välillä on ollut vähemmän hauskaa kun ollaan jännitetty jotain ja välillä ollaan naurettu kippurassa toisille asioille, mutta onneksi meillä on ihan huipputiimi morsiusseurueessa joten hyvät bileet on tiedossa. Tämä on tosin vienyt ajatuksia vähän liiankin tehokkaasti välillä, joten omat suunnitelmat on pitänyt laittaa sivummalle hetkeksi.
Mutta on tässä silti tapahtunut vaikka mitä omallakin häärintamalla. Kävin viikko sitten sovittamassa jälleen pukuani. Nyt se oli kokonainen (vaikka osa asioista puuttuu kokonaan) ja sain puvun ensi kertaa oikealla kankaalla päälleni. Itkuhan siinä meinasi tulla ja veikkaan että pillitän täysillä kunhan kaikki osat ovat rakentuneet ja näen täysin valmiin puvun päälläni. Nyt voin sanoa että vaikka alkuun vähän jännitin kustompuvun tekoa, niin olen tehnyt oikean valinnan. Puku istuu niin hyvin kuin vain voi ja kangas on nappivalinta. Tuli täydellinen morsian-olo on puku oli päällä. Taisi siinä hieman kaasollakin hymy nousta korviin kun oli mukana sovituksessa.
Kaasosta puheenollen. Oma kaasoni on saanut graafisen puolen koulutuksen ja oli siten yksimielinen valinta suunnittelemaan kutsut. Kutsut lähtevät nyt vedostukseen painoon ja lopputulosta voidaan ihailla varmaan ensi viikon aikana. Paljastettakoon että kutsuissa yhdistyy talvisuus (äitini mielestä joulukortti, mutta onneksi äidiltä ei kysytä), meidän rakkaus elävään kuvaan sekä Stella.
Lisäksi kävimme eilen maksamassa varausmaksun sellaisesta jännästä metallirinkulta. Kyllä, minulla on vihkisormus! Hain pitkään budjettiimme sopivaa palladiumsormusta, koska kihlat ovat palladiumista, mutta kaikki kivelliset sormukset olisivat tuplanneet budjetin. Hetken aikaa pohdinnassa oli myös vintagesormuksen hankinta, mutta se kaatui liikkeen aukioloaikoihin (ja siihen että ei se kuitenkaan ollut ”se” sormus). Lopulta eräs ihana kultakauppias vinkkasi minulle suomalaisena käsityönä tehtävästä sormuksesta ja näytti mallikappaleet. Tässä vaiheessa olin jo myyty ja vielä kun paljastui että timantin saa mustana olin valmis lyömään rahat tiskiin. Hillitsin kuitenkin jotenkin itseni ja pakotin T:n kanssani katsomaan sormuksia. Hän piti myös sormuksen tyylistä joten pistimme mallikappaleen oikeankokoisella kivellä tilaukseen. Perjantaina liikkeestä soitettiin ja kerrottiin että malli on saapunut. Nopea sovitus (6 minuuttia ennen liikkeen sulkeutumista) ja päätös oli tehty. Tässä on minun sormukseni.
Sormus jäi vielä hetkellisesti liikkeeseen, mistä se lähetetään kaiverrutettavaksi ja sitten saan ihanan sormukseni kotiin odottamaan päivää jolloin sen voi ihan luvan kanssa sujauttaa sormeen.
Sitten niihin ikävempiin asioihin. Kesän lopusta lähtien olen kärsinyt isovarpaiden kynsien liikakasvusta sivuille, joka on aiheuttanut kynsivallintulehduksen. Vasempaan jalkaani on jo tehty kiilaexcisio, jossa osa kynttä poistetaan paikallispuudutuksessa juuriaan myöten ja nyt näyttää ikävästi siltä että joudun myös oikean jalkani kanssa samaan operaatioon. Tämä on pistänyt korkkaritreenit jäihin, sillä isovarvas on hirmuisen kipeä vaikka siinä ei ole tulehdusta päällä. Onneksi operaatio on lyhyt, noin 30 minuuttia, ja ainoa mikä siinä sattuu on puudutuspiikit varpaan tyveen. Lisäksi hommasta ei saa sairaslomaa joten töistä joutuu olemaan lyhyimmillään tunnin pois operaation takia. Parantumiseen menee noin 2-3 viikkoa, sen jälkeen varpaassa ei pitäisi tuntua mitään. Pahin kipu häviää kuitenkin parissa päivässä, turvotus seuraavaan päivään mennessä.
