T minus 416 – Värit

Puhuimme tänään T:n kanssa väreistä. Olen huomannut varsinkin ulkomaisia hääblogeja selatessa että moni pari valitsee ns. häävärit, joita käytetään koristelussa, kutsuissa, bestmanien liiveissä, pöytäkoristeissa ja niin edelleen. Meillä on ollut yhteisenä ajatuksena se, että häihin tuodaan mustavalkoista mutta valaisun kannalta se on hieman tylsähkö. T:n sanojen mukaan mustaa valoa on todella vaikea tuottaa. Siispä vedimme mietintämyssyt päähän ja aloimme pohtia mitä värejä haluaisimme ja tarvitsemmeko me niitä ollenkaan. 

Talveen perinteisesti voidaan yhdistää kylmät sävyt, kuten hopea ja sininen. Nämä nousivat molemmat keskustelussamme esille ja ne säilyttävät tilansa shortlistillä. Pois rankattiin sellaisia värejä kuten vaaleanpunainen ja vihreä, koska ne eivät ole meitä kuvaavia värejä. Tilassa on pakostakin punaiset verhot (niitä ei saa ottaa alas) mutta minä en ole varma, haluanko tuoda punaista talvihäihin. En jotenkin osaa assosioida sitä häissämme, vaikka olohuoneemme yksi pääväreistä onkin punainen. Tai ehkä juuri siksi. 

Violetti nousi myös korkealle listalla, mutta T antoi siitä hyvän pointin. Onko hölmöä jos värit ovat kaikki tummia vai pitäisikö sinne tuoda jotain vaaleaa hieman raikastamaan tilannetta? Mutta ei vaaleanvioletti nyt niin pahalta kuulosta, se sointunee kivasta valkoisen ja mustan kanssa yhteen.

Sitten keskustelu hieman rönsysi väreistä niiden käyttötarkoituksiin. Totesimme että kutsuissa ja nettisivuilla olisi hyvä olla sama väriteema, kuten myös pöytäkorteissa/ohjelmissa. Lisäksi pohdimme mahdollisuutta pyytää bestmaneja ja kaasoja valitsemaan tietyn värin skaalasta itselleen sopivan kravatin/huivin/käsilaukun/kengät. Esimerkiksi sinisestä löytyy kaikkea ultramariinista vaaleansiniseen ja mustansiniseen. Tämä väriskaalaus toimisi varmaan myös koristelussa, jolloin voisi hankkia pöytäliinoja ja muita koristeita eri tummusasteilla. Ja olisihan se hauska jos hääkakussa olisi myös tuotu samaa väriä. Mutta milloin liika on liikaa?

Väriä ei vielä päätetty ja sitä varmaan mietitään vielä pitkään. Mutta mustavalkoinen pohja on ja pysyy, siitä ei morsian luovu. 

Miten siellä, onko teillä jo värit päätetty? Mihin päätyitte ja miksi?

freevector-color-chart.jpg

So many to choose from…

Puheenaiheet Ajattelin tänään

T minus 418 – Skumppakorkkien hyötykäyttöä

Viimeisen puoli vuotta Pinterest on ollut erittäin suuressa käytössä. Selailen sitä junassa, kotona ja välillä sorrun myös töissäkin vilkuilemaan että mitä ihanaa sieltä löytyisi. Eräänä kauniina päivänä silmiini sattui kuva, jossa skumppapullon korkista oli tehty nimikortille pidike ja rakastuin ideaan päätäpahkaa. Miten loistava juttu, tämä on pakko ottaa meillekin! Toisin kuin monet Pinterest-kuvat, tämä on jopa toteuttamiskelpoinen idea, jota on pakko lähteä kokeilemaan.

Idea on loppupeleissä hyvinkin yksinkertainen. Otetaan skumppapullon korkki ja vedetään paksumpaan osaan viilto, joka on tarpeeksi leveä jotta sinne mahtuu kartonki, johon on kirjoitettu vieraan nimi. Toistetaan noin 150 kertaa (koska osa menee kuitenkin pieleen) ja asetellaan juhlapäivänä pöydille. 

Olenkin onnistuneesti valjastunut ystäväni ja kaasot skumppakorkkitalkoisiin, jossa otetaan kaikista juoduista pulloista korkit talteen jotta niitä hääpäivän lähestyessä olisi reilusti ja niistä voisi askarrella pidikkeitä. Kyllä, meidän ystäväpiirissä skumppaa kuluu, joten ihan mission impossible tämä ei onneksi ole. Samalla saadaan hyvä tekosyy nauttia erilaisia skumppia ja hakea sieltä meille sitä oikeaa ”hääjuomaa”.

2014-01-20-100.jpg

Tämänhetkinen tilanne meillä kotona

Koti Ruoka ja juoma