T minus 400 – Keikalla

Oho, 400 päivää jäljellä. Tämä tulikin yllättäen, en jotenkin ollut varautunut että päivät menevät näin nopeasti. Kohta siirrytään uudelle sataluvulle ja aletaan lähestymään sitä vuoden rajapyykkiä jonka jälkeen alkaa vasta kunnon panikointi.

Alkuvuosi on mennyt hyvinkin vauhdikkaissa tunnelmissa ja eilen toteutui ainakin T:n pitkään odottama asia. Ostin nimittäin hänelle joululahjaksi liput Jenni Vartiaisen keikalle Tavastialle eikä keikka ollut missään nimessä pettymys. Jenni on hyvä ottamaan yleisön haltuun ja välillä mentiin aikamoisessa yhteislaulutunnelmissa. Vaikka en olekaan Jennin suurin fani (tunnen radiohitit) niin nautin suunnattomasti keikasta. Ehkä se oli se keikkafiilis, kunnon keikalla ei ole tullut käytyä pitkään aikaan. Tosin huomasimme tuijottavamme valoja enemmän kuin ehkä rivikansalainen. Minkäs kaksi AV-nörttiä itselleen voi? Hyvän musiikin lisäksi mukaan tarttui paljon ideoita vietäväksi ensi viikolla järjestettävään tapahtumaan jossa molemmat toimimme valoteknikontehtävissä.

Keikka itsessään oli ainakin meidän mielestä menestys, mutta pari sanaa voisi sanoa Tavastiasta. Kyseessähän on legendaarinen rokkiklubi ja on hieno huomata ettei se oli kovinkaan paljon muuttunut siitä mitä se viisi vuotta sitten oli kun siellä viimeksi olen käynyt. Mitä nyt baaritiski vaihtanut paikkaa, mutta sehän on vain luonnollista. 700 hengelle se on vain armottoman pieni. Ennen keikkaa odoteltiin juurikin siinä ”lämpiössä”, mihin ihmiset ahtautuivat ennenkuin ovet klubin puolelle avattiin. Meno oli aika sillit purkissa. Heikompaa olisi voinut ahdistaa se väenpaljous ja ahtaus. Onneksi musiikki ei soinut liian kovalla, vaan juuri sopivalla volyymilla. Ja koska alussa oli jo ahdasta niin olisihan se pitänyt arvata, että keikan loppuessa se ahtaus vain pahenisi. Tavastian narikka tuntuu olevan se suurin murheenkryyni: kolme järjestyksenvalvojaa palvelemassa 700 henkeä, joista kaikki haluavat päästä ulos heti. Yllättävää kyllä jonotus sujui rauhallisesti ja nopeasti (15 minuuttia keikan jälkeen ulkona tilasta) mutta moni meidän takana seissyt mietti jo että kerkeävätkö viimeiseen metroon/junaan/ratikkaan/bussiin. Onhan se ymmärrettävää että kun kaikki haluavat yhtä aikaa ulos niin ruuhkahan siitä syntyy ja täytyy nostaa hattua narikan pojille, jotka hyvinkin ripeästi hoitivat hommansa.

Sitten vielä vähän keikkakuvia (pahoittelut kännykkäkuvalaadusta, mutta eipä tässä blogissa hirveästi muun laatuisia ole näkynytkään)