Valoa päin

Kiskaisin toppavaatteet niskaan heti aamusta ja sinkouduin pihamaalle. Lumityöt tuli tehtyä yhdessä pölähdyksessä, mutta kiukkua virtaa riitti vielä sen verran runsaasti, että suuntasin kohti joen rantaa ja taivaanrannan takaa pilkahtelevaa valokehrää.

Jälleen kerran parisuhteen solmukohdissa reipas lenkkeilyterapia ja auringonvalon kimallus lumipenkoilla helpotti päässä kiristävää vannetta eikä ensimmäisen puolen kilsan jälkeen tehnyt mieli enää jupista miehen ääliömäisyyttä kovinkaan kovaäänisesti 😉

Rantakaislikko huurrekuorrutettuna puuterilumen keskeltä kohotessaan silottaa kiukkusiilin piikkejä kummasti.

AURINKO puussa ja kirkon seinässä.

Päivä päivältä pitempään ja voimakkaampana valaisee tuo ihana kehrä kulkuamme. Tekisi suorastaan mieli hiihtämään, jos en olisi niin auttamaton tumpelo suksien ja sauvojen kanssa. Vaikka jäällä olisi kyllä turvallisen tasaista suihkia…

 

Vajaan parin tunnin lenkin jälkeen mieli oli lähes seesteinen, nenä punainen ja varpaat jäässä. Joutunee alennusmyynneistä etsimään uudet talvilenkkarit, nykyiset vetelevät viimeisiään ainakin näin varvasparkani kirkuivat sulaessaan.

Kohta toisenlaista terapiaa kun lähden leffaan kotosuomessa vierailevan ystäväni kera, kotimaista valkokankaalla tietysti – ja hömpähköä vielä varmemmin.