Saako työtön olla onnellinen?

Pitäisikö minua hävettää, kun joku kysyy mitä minä teen ja vastaukseni on ”olen työtön”?

Olen siis yksi näistä monista nykypäivän eläjistä, jotka on YT-neuvottelujen seurauksena irtisanottu siitä ”vakkariduunista”, jota kuvitteli tekevänsä lopunikäänsä hamaan eläkepäätökseen asti. Olen kuitenkin erilainen siinä mielessä, että kun huhut osastomme joutumisesta karsinnan alle, minä suorastaan viittasin ja hihkuin ”MinäMInäMINäMINÄ!”…
Olin jo vuotta aikaisemmin ollut sairauslomalla työuupumisen takia ja sen jälkeenkin pariin otteeseen kotona keskustellut, josko vain irtisanoisin itseni ja hyppäisin tyhjyyteen – minulla oli koko ajan paha olla, en nukkunut, olin helvetin ärtynyt lapsille, miehille, itselleni, töissä en enää pitänyt mistään ja yleinen asenne ”nykypäivänä saa olla tyytyväinen kun on töitä” ei vain istunut ajatusmaailmaani. En jotenkin saata ajatella, että TYÖ on elämäni tärkeysjärjestyksessä se ykkönen, jonka alttarille on uhrattava kaikki muu.

Kun siis ”yllätyksenä” esimieheni pyysi minua palaveriin firman henkilöstöpäällikön luo tiesin mistä on kysymys ja osasin odottaa keskustelua. Henkilöstöpäällikkö taisi tosin pettyä reaktiooni, kun hihkaisin ”tämä on vuoden PARAS uutinen, KIITOS” ja nauroin päälle. Oma esimieheni kyynelehti vieressä olevansa pahoillaan, mutta lohduttelin häntä olevani todella onnellinen tilanteesta.
Seuraavana aamuna menin töihin kuoharipullot kilisten, siivosin pöytäni ja tarjosin työkavereille kuplajuomaa ennenkuin läksin hoitelemaan paperiasioita palkkaosastolle. Fiilis oli suorastaan euforinen ja askel keveä kuin pikkulapsella.
Koska kaikki lomani olivat pitämättä saatoin jäädä töistä pois samointein enkä miettinyt ainoatakaan tekemättä ja kesken jäänyttä työtä kävellessäni viimeistä kertaa pääovista ulos. Olin toki lähimmän työparini infonnut asioista, mitä piti hoitaa ja luvannut ohjeistaa mistä jotain löytyisi jos ei ilman apua päivänvaloon ilmaantuisi.

Edessäni oli ensimmäinen kesä lähes 30 vuoteen, kun ei tarvinnut sovitella lomapäiviään ja miettiä missä välissä ehtii tehdä sitä tai tätä tai tuota, oloni oli kuin lapsella karkkikaupassa pullea kukkaro kädessä ja karkkipäivä ovella!
Kesä oli juuri niin ihana kuin etukäteen kuvittelinkin, aamupala takakuistilla linnunlaulua kuunnellen, raukeita puutarhapäiviä auringossa, mökkeilyä, asfaltin tuoksua kesäisessä kaupungissa ja mikä parasta, ilon ja tyytyväisyyden tunne päässä ja sydämessä.
Ja UNTA – nukuin jopa 8 tuntia yössä heräilemättä keskellä yötä miettimään jotain työasiaa tai saamatta illalla alkujaankaan unta miettiessäni tulevan työpäivän koitoksia..
Toki kaikkea ikävääkin elämässäni kulki mukana, juoksin sairaalassa tutkituttamassa kipuilevaa vatsaani&selkääni, mutta koska riippukivenä pään päällä ei ollut jatkuvaa työstressiä (tee-tee-tee-ei-väliä-teetkö-hyvin-kunhan-teet-nopeasti-ota-lisää-töitä-vielä-lisää…) niin kivut ja epävarmuudenkin jaksoi aivan eri lailla.

En häpeä tunnustaa etten edes hakenut yhtään työpaikkaa viime kesänä. Kun tapasin tuttaviani ja he kysyivät tuon ”mitäs sinä nykyään teet” ja iloisesti vastasin olevani Onnellinen Irtisanottu ja Työtön sain osakseni ihmetteleviä katseita ja sitä paheksuntaa..sitä paheksuntaa riitti ja riittää! Johtuuko se siitä, että toiset ovat myös leipiintyneitä ja väsyneitä työhönsä, mutta uskovat sen mantran, että nykypäivänä pitää olla onnellinen kunhan on töitä? Vai johtuuko se vain siitä, että ihminen ei vaan saisi olla tyytyväinen ja onnellinen?
Kyllä – rahallisesti on vähän tiukempaa, mutta voi miten helppoa onkaan karsia niitä ”pakollisia” menoja, mitä kuvittelee itsellään olevan…

Syksyllä aloin miettiä mistä suunnasta lähtisin hakemaan rutiineja elämääni ja päätin hakea opiskelemaan. Hain ja minulle myönnettiin omaehtoisen opiskelun tukea ja yritän nyt saada lahon pääni omaksumaan tieto- ja viestintätekniikan ihmeellisyyksiä aikuisopiskelun puitteissa. Nyt voin siis liittää määreeseen työtön myös määreen opiskelija, kun minulta kysytään mitä teen.
Ja sehän se vasta riemastuttaakin näitä tuttavia! ”Kyllähän minäkin jos..”, ”Kyllä sitä kelpaa valtion tuella..” jne jne. MIKÄ NÄITÄ IHMISIÄ VAIVAA? Onko niin vaikeaa iloita toisen tyytyväisyydestä ja onnellisuudesta? Miksi ei vain voi todeta, että kiva kun sulla menee hyvin?

Olen siis vuoden ollut nyt paariakansalainen, työtön ja työtön aikuisopiskelija, elänyt teidän työtätekevien kustannuksella  (itsehän en 30 työvuoteni aikana maksanut yhtään veroja..) mutta pahin syntini on ollut se, että nautin elämästäni! Siltä todellakin joskus tuntuu, mutta…

minä otan nyt kupillisen Keisarin Morsian teetä, äitienpäivälahjakirjani ja menen istumaan takakuistille, ehkäpä oravakaverini tulee taas hakemaan pari hasselpähkinää ja mustarastas lurittaa pätkän kevätlauluaan – minä olen työtön, mutta elämä on ihanaa!

Päivän biisi:Lou Reed/Perfect Day:

Just a perfect day
Drink Sangria in the park
And then later
When it gets dark, we go home

Just a perfect day
Feed animals in the zoo
Then later
A movie, too, and then home