Lähipäivinä odotettavissa epävakaista säätä
Ei makeaa mahantäydeltä ja Itku pitkästä ilosta.
Tuntuu just tuollaiselta. Viikonloppu oli täydellisen mukava levyjulkkareineen, vanhojen ystävien tapaamisineen ja kun kirkas auringonpaiste vielä kattoi kaiken, niin meikähän leijui jossain tuolla männynlatvojen kieppeillä mielialaltaan.
Ja sitten minä heräsin.
Tänä aamuna heti saatuani pään ylös tyynystä, alkoi sapettaa. Mikään ei ole hyvin.
Aamupesulla peilistä katsoo joku ihan tuntemattoman oloinen turpeanaamaainen otus, jolla hädintuskin on silmiä. Keittiöön mennessä isken varpaani olohuoneen lattialla lojuvaan punttiin (kuka minä perkele senkin siihen on jättänyt?) ja pikkuvarpaasta tirahtaa verta tietysti juuri siinä kohdalla olleeseen VALKOISEEN ruutuun matossa.
Kahvi on loppu.
Kahvin loppuminen on sinänsä hyvä asia, koska näköjään vatsalääkkeetkin ovat loppu, joten en sitä kahvia olisi voinut juodakkaan.
Kiipeän rutiininomaisesti aamuvaakalle ja sieltä tillottava lukema laskee mieliala entisestään.
Pitääkö tässä lopettaa syöminen kokonaan, jos 1600-1800 kcal päiväenergialla satagrammasia tipahtelee näytölle plussana hitaasti mutta varmasti koko ajan? Vuoden alusta olen lihonut melkein puolitoista kiloa. Perkeleen vaihdevuodet. Ja estrogeeni – vaikka se auttaa moniin menopaussivaivoihin ja en halua uskoa sen painonnostatusmaineeseen, niin siinäkö syy tähän turpoamiseen?
Se, että en todellakaan ole ylipainoinen nytkään, ei lohduta. Nouseva käyrä numeroissa ilahduttaa vain pankkitilin saldoa katsellessa.
Joku on syönyt kaikki keltaiset paprikat.
Joku on syönyt kaikki punaiset paprikat.
En tykkää vihreistä paprikoista.
Ranteissa kukkii psoriläikät helakan punaisina. Piruko se nyt noitakin ärsyttää? Pikainen skannaus läpi vartalon näyttää läikkien helottavan kirkuvan punaisina joka paikassa. Aika soittaa ihotautilääkärille ja vaihtaa lääke.
Mies tulee ja ohimennessään puristaa pakarasta. Hyvä että en huitaise sitä teepannulla ohimoon.
Pidän 17veelle aamusaarnan vedentuhlauksesta. Saarna menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos veden edelleen valuessa täydellä paineella viemäriin. Ei pelastu maailma ei.
Poltan käteni kiehuvaa teevettä pannuun kaataessani ja huitaisen kiljahtaen vieressä olleen juomalasin lattialle. Ja koska tänään on tänään, lasi sälähtää tuhannen pirstaleiksi jalkoihini. Mies tulee katsomaan mitä mekkaloin ja käskee seisomaan paikoillani kun hän noutaa imurin. Säästyn lisäverenvuodolta jaloistani, jotain positiivista!
*huoh*
Että tämmöinen päivä edessä.