Kaksi todellisuutta
Jos olisin vain minä:
Herään aamuhämärän aikaan ja venyttelen rauhallisesti. Kuuntelen kun talo juttelee kylmän yön jäljiltä itselleen ja minulle, huomenta huomenta, taas uusi aamu. Vedän aamutakin päälleni ja villasukat jalkaan ja kävelen keittiöön. Eilen illalla ideoitu ja aloitettu käsityöprojekti olohuoneen pöydällä näyttää edelelen hyvälle, saa nähdä kuinka se tänään etenee.
Keittiön ikkunasta näen kuinka aidan pielessä nököttää kaksi jänistä, näen ne hetkihetkeltä selvemmin kun aurinko nousee metsäsaarekkeen takaa ja valo hiipii pihaan. Laitan kahvin tippumaan ja pistän jaloissani kiehnäävälle kissalle aamupalaa.
Kahvinkeitin korahtelee viimeisiä purskahduksiaan aamun eliksiiriä ja istun pöydän ääressä voidellen ruisleipäviipaletta ajatuksissani. Aamun viileyttä poistamaan viritetty tuli uunissa lämmittää selkää.
Lattia narahtaa askeleideni alla kun otan pari askelta hakeakseni valmistuneen kahvin pöytään. Narahdukset ovat ainoa ääni aamussa, edes kellon tikitystä ei kuulu. Kissa istahtaa viereiselle tuolille pesemään itseään oman aamupalansa nautittuaan, kohta sen kehräys peittää hiljaisuuden, silti oudosti sitä vahvistaen. Ei ole kiire mihinkään, kummallakaan.
Todellisuus:
Herään karjahduskuorsaukseen vieressäni ja huomaan taas olevani tungettu aivan sängyn reunalle, kun mies on levottomine unineen vallannut yön mittaan koko sängyn. Vedän aamutakin päälleni ja ihmettelen taas liian kovalla olevaa lattialämmitystä. Turhaa energiahukkaa. Kävelen keittiöön ja olohuoneen pöydällä on viinilasi, lautasellinen juuston kittikuoren palasia, roskia ja rutistettuja talouspapereita, päällimmäisenä kaksi kaukosäädintä. Nojatuoli omituisesti keskellä huonetta, siirrän tuolin paikoilleen, raivaan pöydän.
Keittiön sälekaihtimet ovat tiiviisti ummessa, avaan ne ensimmäiseksi ja kurkkaan ulos huomatakseni että auto on pysäköity nurmikolle. Miksi?
Keittiön pöydällä maitolaseja, leivänmuruja, veitsiä ja juustohöylä. Raivaan pöydän, laitan likaiset astiat astianpesukoneeseen ja pyyhin pöydän. Pistän kahvin tippumaan ja teen itselleni voileivän jo valmiiksi ärtyneenä. Hetken päästä mies raahautuu vatsaansa raapien perässäni keittiöön ja alkaa kasata omaa aamiaistaan ja lukee uutisia kädessään olevasta iPadista. Ohimennessään antaa suukon ja puristaa pakarasta (Herkkää).
Pian alkaa kuulua jonkun tv-sarjan ääni kun mies nauttii aamiaisensa Netflixin seurassa.
Mietin kuinka mukavaa olisi jos olisi kissa tai vaikka koirakin, puen ulkovaatteet päälle ja lähden lenkille.