Vapaaehtoinen ruoka-ainerajoitteisuus

Perhejuhlien ruokalista on hauskaa mietittävää.
Meillä kun tarjottavan pitää olla
maidotonta,
sokeritonta,
munatonta
ja gluteenitonta.
Se ei myöskään saa sisältää selleriä, maustepippuria, kanelia, pähkinöitä tai mantelia, auringonkukansiemeniä tai siitä tehtyjä öljyjä. Ei tuoreita tomaatteja, paprikoita, herneitä, banaaneja, omenoita, päärynöitä, sitrushedelmiä eikä kiwiä.
Kala ja äyriäiset ovat myös kiellettyjen listalla.

Ja nämä vain perheen ”hengissäpysymisen” varmistamiseksi.

En valita. Tiedän perheen, jossa lapsi ensimmäiset vuotensa söi (vähän kärjistäen) periaatteessa mustikoita ja alligaattorinlihaa, muista ravintoaineista kun päätyi sairaalaan. Perheessä ei esim. edes käsitelty perunoita tai jauhoja, koska jo huoneilma-altistus sai aikaan kivuliaat iho-oireet.
Että meillä päästiin ja päästään vähällä.

Allergioista huolimatta käymme syömässä ulkonakin, useimmissa paikoissa keittiöhenkilökunta mielellään muokkaa annokset sellaisiksi, että jokainen meistä eteensä syötävää saa ja vieläpä herkullista & kauniisti esille aseteltua sellaista.
Kiitettävän kärsivällisesti tarjoijat yleensä ymmärtävät, että emme niuhota huviksemme, vaan rajoitteet todellakin ovat tarpeen sairaalareissujen välttämiseksi.
Oma kärsivällisyys sen sijaan on kovilla ja verenpaine tähtitieteellisissä lukemissa, kun viereisessä pöydässä joku prinsessa tai prinssi alkaa kovaan ääneen vaatia (ei edes pyytää kauniisti), että annoksista on poistettava sitä tai tätä, koska kyseinen ihminen ei HALUA sitä syödä.
Milloin on syynä ideologia, että ei voi syödä punaista mitään tai keltaista mitään tai sitten on menossa hiilariton/sokeriton/gluteeniton/xx-ton kausi. Tai jotain muuta yhtä ehdotonta ja tärkeää, mitä ei HALUA. Ja auta varjele, jos se sillä sekunnilla ei onnistu, niin puoli maailmaa saa kuulla miten surkea on kyseinen ravitsemusliike ja kuinka huonoa palvelu.

Se on kyllä hitonmoinen etuoikeus olla syömättä jotain vain siksi että ei halua.