Lapseni, pian aikuiset
siellä te hihittelette, esikoinen 19vee ja juniori 17vee, pimeässä olohuoneessa ja hakkaatte pleikkarin ohjaimia ja huutelette välillä sanallisiakin ohjeita pelihahmoille. Naurattaa.
Minun vauvani, taaperoni, esiteinini, teinini ja niin, pian aikuiset lapseni. Tärkeimmät olennot elämässäni. Te olette tuoneet minulle suurimmat iloni ja suurimmat huoleni siitä päivästä kun synnyitte ja varmasti tulette niin tekemään omien päivieni loppuun asti.
Teistä on kasvanut sanavalmiita, ajattelevia ja rohkeasti itsensälaisia ihmisiä, jotka pitävät itsestään juuri sellaisena kun ovat.
Ylpeänä katson sinua tyttäreni, kun ihailet Rubensmaisia kurvejasi peilistä vähääkään välittämättä mainosten anorektisesta naisihanteesta, puet yllesi minihameen ja nilkkurit, heilautat sinisiä hiuksiasi ja astelet ulos kotiovesta.
Samalla ylpeydellä katson veljesi perään, joka niputtaa vyötärölle yltävät hiuksensa ponnarille, kiskaisee keltaisen collegen hartioilleen ja seuraa sinua ulos.
Te näytätte tunteenne ja välittämisenne – joka päivä saan molemmilta teiltä monta halausta ja suukkoa ja joka päivä myös itse niitä teille annan. Halaatte mummit ja ukit, tädit ja sedät, kummit ja kumminkaimat. Nekin heistä, jotka eivät omassa elämässään ole kosketukseen niin tottuneet.
Osaatte myös kertoa tunteistanne ja ajatuksistanne ja sydäntäpakahduttavan usein teettekin sen, tulette makoilemaan sohvalle viereen ja puratte tuntemuksianne tai ajomatkalla jonnekin avaudutte asioistanne. Joskus illalla jäätte hyvän yön toivotuksen jälkeen juttelemaan jostain mieltä painavasta tai mieltä ilahduttavasta. Minusta on ihanaa, että saan yhä olla osana ja osallistua pohdintoihinne.
Te tiedätte oikean ja väärän, ettekä pelkää sitä tilanteen niin vaatiessa myös tuoda ilmi. Pysähdytte auttamaan heikompia ja puolustatte kiusattuja ajattelematta, että itse siitä voisitte kärsiä. Olette kohteliaita, hymyillen katson teitä kaupungilla, kun avaatte ovia toisille ja bussissa luovutatte paikkanne sitä enemmän tarvitseville. Ja vaikka kotona joskus tuntuu, että pöydässämme istuu kaksi villi-ihmistä, niin ystäväni kehuvat korvani punaisiksi kun kertovat kuinka upeasti olette käyttäytyneet juhlissa tms.
En ole varmasti ollut helpoin äiti. Tiedän että olen asettanut rajoja ja sääntöjä ja vaatinut niiden noudattamista. Mutta tiedän myös, että ehdotonta rakkautta olen teille osoittanut ja osoitan edelleen.
Joskus kysyitte, voisitteko te tehdä jotain sellaista, että rakkauteni loppuisi, entä jos vaikka tappaisitte jonkun? Vastasin silloin, että rakkauteni ei mihinkään häviäisi, mutta sydämeni särkyisi teidän tekonne pahuudesta.
Minä rakastan teitä, teitte tai sanoitte te mitä hyvänsä. En välttämättä ole samaa mieltä tai hyväksy mielipiteitänne/tekojanne, mutta ikinä ei tule päivää, ettenkö avosylin ottaisi teitä vastaan. Tiukkaa kritiikkiä, huutoa ja haukkumista saatte, jos hölmöilette, mutta tulen päivieni loppuun asti olemaan täällä teitä varten.
Suunnittelette tulevaisuutta ja pian ette enää ole tuolla olohuoneessa pelaamassa joka ilta, ettekä ruokapöydässä tai mukana mökkimatkoilla. Olette omillanne ja rakennatte omaa elämäänne.
Minulle tulee teitä tosi ikävä.
Mutta hei, minä olen täällä kun tarvitsette.
Ja rakastan teitä niin kuin ei kukaan. Ei koskaan.