Aurinkopainotteinen sopetumisvalmennuskurssi psoriaatikoille – kotona taas
Huone 308 parvekkeelta Mirador Atlantico hotellissa avautui silmiähivelevä näkymä: merta, aurinkoa ja hiekkaranta. Seuraavat kaksi viikkoa avasin silmäni tähän näkymään.
Kurssiohjelman aikana alkoholin nauttiminen oli kiellettyä, eikä muutenkaan saanut esiintyä humaltuneena tai krapulassa, mutta pitihän sitä alkamista juhlistaa kuplajuomalla. Sitäpaitsi eihän kuoharista tule känniin tai kärsi krapulaa?
Kaukana siintää viereisen saaren ylväs kuningatar, Teiden rinteillä kiipeilin muutama vuosi takaperin. Tällä reissulla emme saaneet poistua vapaapäivinäkään ”äitisaareltamme”, joten Teneriffalla ei rimputeltu.
”Aie, aie, aie, aie, aie, aie, Puerto Rico…” Vaya Con Diosin biisi soi päässä lähes tauotta ja varsinkin kun käytiin pyörimässä Puerto Ricon kaupoilla ja baareissa.
Uhosin kovasti, että Suomibaariin en jalkaani pistä, mutta ”ryhmän painostuksesta” jouduin pyörtämään sanani ja löysin itseni Ulvovasta Mylläristä kuuntelemassa Vicky Rostia. Ihan ok keikka ja tanssittiin koivet kipeiksi, mutta ei siinä baarissa kestänyt viettää yhtään ylimääräistä minuuttia. Keikan loputtua ulos ja äkkiä!
Sunshine, sunshine reggae <3
Amadoreksen rantahiekka oli kuumaa ja pehmoista.
Hotellin piha-alueella kasvoi komeita Anopinjakkaroita ja muita kaktuksia. Nipottajana silmääni pisti pintavetona vedetty kastelujärjestelmä…olisivat nyt laittaneet tuota katetta päälle, niin olisi ollut kauniinpi.
”Terveellinen” aamupala.
Kurssiin kuului aamiainen ja päivällinen. Aamupalapöytä oli varsin monipuolinen hedelmineen, jogurtteineen ja lämpimine vaihtoehtoineen. Alkupäivinä tuli vedettyä pekonia, munia ja herkkusieniä (valkosipulisia!), mutta äkkiä annos tasaantui oikeasti terveellisempään suuntaan.
Valitettavasti buffasta löytyi myös aamiaisella se herkkuosasto…
Sesonki oli aluillaan, eikä hotellikaan ollut täyteenbuukattu. Allasalueella riitti aurinkotuoleja ja tilaa paahtaa itseään niin ohjatusti kuin omatoimisesti.
Aamupäivisin meillä oli ohjelmaa & luentoja ja koska allasalueelle paistoi aurinko vasta noin puolenpäivän maissa, joutui ekoille tunneille vetämään jopa ohutta villatakkia päälleen. Onneksi aurinkon ilmestyttyä bikinit olivat riittävä asuste.
Serkkutyttöni Ruotsista esiintyi Bahia Felizissä sijaitsevassa Garbo´s -ravintolassa pyörivässä ”Diamonds”- dinnershowssa. Saimme hänen kauttaan edulliset liput esitykseen, pääsimme VIP-paikoille ”all is free”-meiningillä ja show oli todella hieno.
Yleisö koostui skandinaaveista ja briteistä, minä ja 3 ystävääni olimme ainoat suomalaiset ja yritimme kyllä kaikkemme pitääksemme ääntä yhtä paljon kuin paljon monilukuisemmat kanssamatkaajamme kun kansallisuuksia huudatettiin ;)
Serkkutyttöni från Sverige on tuo ihanainen blondi vasemmalla.
Ukrainalaisen akrobaatin esitys Whitney Houstonin biisin aikana sai useammankin leuan yleisön joukossa putoamaan pöytään. Järjettömän upea esitys.
Tässäpä vielä otos kolmesta kultakurkkuisesta kaunottaresta.
Läheskään kaikki kukat ja pensaat eivät olleet vielä täydessä loistossaan, mutta silmäniloa siltäkin saralta löytyi.
Liekö syynä suuri lämpötilaero koti- ja kohdemaan välillä, mutta monet meistä kurssilaisista saivat tutustua tähän lääkäriasemaan sairastuttuaan kuka mihinkin, keuhkoputkentulehdukseen, kurkunpääntulehdukseen, epämääräiseen hengitystietulehdukseen jnejne.
Palvelua sai myös suomenkielellä, paikalla päiväsaikaan aina suomea puhuva hoitaja, joka tarvittaessa/haluttaessa tulkkasi lääkärille.
Englanninkielellä lääkärin kanssa pärjäsi oikein hyvin.
Hopeinen kuu luo merelle siltaa..
Panoraamaa omalta rannaltamme, eli Amadoraksen rannalta.
Vielä toisenkin kerran minut raahattiin Suomibaariin. Olli Lindholm on kämppikseni lemppari ja pitihän sinne mukaan lähteä. Setti oli akustinen ja sellaista RanteetAuki-kamaa, että voi kiesusmaria.
Jos ei ollut masentunut ennen keikkaa, niin takuuvarmasti sen jälkeen oli.
K A M A L A A
Yhden päivän ohjelmana oli kävelyretki Play del Inglesista Faron majakalle pitkin Maspalomaksen rantaa.
Oli dyynejä ja alastomia auringonpalvojia silmänkantamattomiin.
Rannalla oli ihana kävellä ja kahlailla tyrskyissä. Uimaan ei saanut mennä, punaiset liput liehuivat ja rantavahdit olivat haukkoina tarkkailemassa.
Moganin markkinoilta sain viimein tämän perinteisen auringonottokampaukseni. Kurssilaisistamme olin jo saanut innostettua yhden miehen samanlaiset ottamaan ja minun jälkeeni yksi toinen nainenkin vielä letit laitatti. Helppoa, kätevää ja (omasta mielestäni) kaunista! Mies tosin ei isommin näitä fanita, mutta hahahahha, minun hiukset, minun valinta.
Voi kun susirajallakin olis bussien käyttö yhtä edullista kuin Kanarialla. Amadoraksesta Moganiin bussi taisi maksaa 1,45. Upeita ja vähän pelottaviakin maisemia, jos kärsii korkeanpaikankammosta, mutta ilmastoitu bussi ja tasainen matkanteko.
Mogan on todella sympaattinen vanha kylä – siellä kannattaa pistäytyä muulloinkin kuin markkinahumun aikaan. Markkinoilla ei ihmis- ja kojupaljoudesta paljon erota, miten kauniita pieniä kujia ja taloja kylässä on.
Taas panoraama 308:n parvekkeelta.
Hotellin allasalue aamutuimaan.
Allasalueen olemassaolosta huolimatta, meri veti äärelleen ja useimmat päivän aurinkosessioista vietimmekin rannalla. Anfin rannalla lukujärjestykseen kuuluneiden liikunnallisten harjoitteiden jälkeen ohjelmassa oli auringonottoa. Nälän yllätettyä kävimme rantapizzeriasta lätyn ja nautimme sen samalla itseämme aurinkotuoleissa grillaten.
Suorastaan postikorttikuva olisi ollut tämä ilman tuon papparaisen istahtamista juuri kun painoin laukaisinta.
Tapaksia ja sangriaa shoppailun lomassa. Moganista löytyi mukava baari, jolla oli oma uima-allas ja oma aurinkoaluekin. Me tyydyimme tapaksiin ja ihanan raikkaaseen sangriaan. Nam.
Kahteen viikkoon mahtui paljon uutta tietoa, vertaistukea ja naurua. Askelia kertyi Polar Looppiin 12 – 24 tuhatta per päivä, joten ei siellä pelkästään biitsillä maattu.
Toiseksi viimeisenä iltana hilasimme itsemme vielä läheiseen Europe-shopping centeriin ja sieltä löysin halajamani viikonloppulaukun. Siihen olikin hyvä (ja haikea) pakata ne ”muutamat” ostokset, mitkä reissusta kotiin asti tarttuivat eivätkä varsinaiseen pakaasiin mahtuneet.
Kahden vuoden päästä voin taas hakea Psoriliiton aurinkopainotteiselle sopeutumisvalmennuskurssille, jos silloin vielä RAY tai joku muu taho niitä tuellaan edesauttaa. Tämä reissu oli itselleni kolmas.
Joka kerta olen saanut mielettömän latauksen energiaa ja sekä iho että nivelet ovat selkeästi olleet paremmassa kunnossa.
Parhautta on ollut myös se, että jokaiselta kurssilta olen saanut ainakin yhden, ihan oikean Ystävän.