Vetten päällä
Joka vuosi minä päätän, että tänä keväänä lähden pilkille.
Tervehenkisesti, esi-isien latuja hiihdellen menen järvelle ja pyydystän pilkkirepun täyteen ahvenia, haukia, siikoja ja muita evällisiä otuksia mitä nyt jään alla uiskentelee.
Ruokin perheeni!
Oikein rintaa korventaa kaunis ajatus ekohenkisestä ravinnonhankinnasta ja ylpeys omavaraisuudesta suorastaan nostaa palan kurkkuun.
Joka vuosi minä siis päätän, mutta varmaan viiteen vuoteen en jäälle ole itseäni saanut.
Paitsi tänä vuonna! Pilvisen perjantain ja lauantain jälkeen sunnuntaiaamu avautui aurinkoa lupaillen ja koska olin suurinpiirtein maannut koko lauantain lukien kirjaa ja pelaten CandyCrushia kiskoin toppavaatetta niskaan ja suuntasin mökkirantaan.
Flunssaisen miesparan olin lirkutellut kairaamaan itselleni parit pilkkireiät samalla kun hän kairasi vedenhakureiän, joten eikun reppu selkään ja menoksi.
Koska kaikki erilaiset härpäkkeet tuovat piristystä myös pilkkimiseen, jakkararepustani löytyi tällainen erittäin tarpeellinen hilekauha. Silläpä kauhoin riitteisestä pilkkireiästä jäähössöt ja -hileet ja viskelin ne ”timanteiksi järven jäälle”.
Purkillinen kärpäsentoukkia herauttaa veden jokaikisen kielelle, eikös vaikka? Tai ainakin kalojen…
Anna Antti ahvenia, Pekka pieniä kaloja, Lauri lohenlotjakkeita, Karri muutamia kuhia1
Kalastus on myös estetiikan juhlaa. Tämä mormyska ei ehkä ollut se paras kotijärvemme vesiin, mutta kauniskauniskaunis on se.
Tämä nutipää osoittautui surviaisentoukan kera herkkupalaksi. Ainakin VIISI fisua kävi näykkimässä ja sain tuntea hermopäitä värisyttäviä nykäyksiä vapaa pitelevissä käsissäni…Nykäyksiä siis, fiksuja yksilöitä olivat, koska kiinni asti ei tarttunut ainoakaan.
KUNNES! 
MIKÄ SAALIS!
Tällä jättiläisellä ruokin perheen lisäksi puoli sukua ja muutaman naapurinkin!
WOW! MAHTAVAA! UPEAA!
No, aurinko paistoi ja jää kimalsi. Lokit kirkuivat vastarannalla ja taivaan halki lensi yksinäinen joutsen. Mitä väliä tuliko saalista vai ei.
Nautin jokahetkestä.
