Kukas se kissan hännnän nostaa, jos ei kissa itse

 

Liberté, égalité, fraternité – kolminaisuus, jota on tavoiteltu jo vuodesta 1790, milloin Maximilien Robespierre sen puheessaan esille nosti.

1798 de la Fayetten muokkaamana tavoitteet määriteltiin näin:

Vapaus: ”Vapaus on mahdollisuus tehdä kaikkea sitä, mikä ei vahingoita toisen oikeuksia”
Tasa-arvoisuus: ”Laki on kaikille sama, että syntyperään liittyvä eriarvoisuus sekä sen antamat eriarvoisen mahdollisuudet on poistettu”
Veljeys: ”Älä tee toiselle sitä, mitä et haluaisi itsellesi tehtävän; tee toisielle jatkuvasti hyvää, jota itse haluat osaksesi saada”

Isoja sanoja ja aatteita, joiden puolesta (ja vastaan) on taisteltu läpi ihmisen historian milloin milläkin nimikkeellä ja kenenkin toimesta.

Mutta nyt en lähde pohtimaan aatten palon kehitystä ja sen vaiheita Ranskan vallankumouksen jälkeisestä ajasta nykypäivään. Jätän sivuun kaikki vapaustaistelut, niin miesten, naisten, orjien kuin eläintenkin, enkä puutu yhdenkään poliittisen liikkeen manifesteihin ja toimintaan.

Liberté, égalité, fraternité – isoja sanoja ja suuria tavoitteita.

Jokainen noista kolmesta on ollut osviittana kun lapsiani olen kasvattanut. Turhahan niitä olisi noilla termeillä taaperoille paasata, mutta itselleni ne ovat olleet se kaikkien neuvojen ja ohjeiden perustus, minkä päälle pienillä teoilla ja sanoilla (ja kovalla kurilla, hahaaa!) olen yrittänyt jälkikasvun maailmankuvaa rakentaa siltä osin kuin minä äitinä siihen olen saattanut vaikuttaa.

Ja nyt tulee se kissan hännän nosto.

Lapsistani on kasvanut yksilöitä, jotka kunnioittavat toisia ihmisiä, eläimiä ja luontoa. He toimivat luontevasti kaikkien ihmisten kanssa, ikä, ihonväri, kansallisuus, terveydentila tai varallisuus ei muuta heidän käytöstään mihinkään suuntaan.
He ovat ystävällisiä, toiset huomioonottavia, auttavaisia, ajattelevia ja tuntevia.
He kantavat hämähäkin varovasti pihalle, avaavat oven kanssakulkijoille, auttavat apua tarvitsevia ja puuttuvat asioihin, mikäli vääryyttä näkevät.
Heille on itsestäänselvyys, että sukupuoli tai suuntautuneisuus ei ole ”lajitteluperuste” ja he tekevät sen selväksi, mikäli toisenlaista suhtautumista huomaavat.

Toki Siperia heitäkin vielä tulee opettamaan, ettei isommissa ympyröissä asiat toimi niinkuin ne meidän ympyryöissämme ja mikromaailmassamme toimivat, mutta jaksan uskoa, ettei siihen törmääminen suista heitä yhdeksi typeryksistä vaan he jatkavat elämää oman ”normaalinäkemyksensä” mukaan ja osaltaan muuttavat asioita parempaan suuntaan.

Häntä heiluu kohti taivasta.

Ja tämän kaiken olen osaltani aikaansaanut minä äitinä  (Ja ehkä minä nyt vähän krediittiä annan puolisolleni isänä).
Voin taitella paperilinnuiksi kaikki ne päiväkirjojen lehdet, missä veisaan HuonoÄiti-virttäni, minä olen ollut (olen)  mahtava äiti ja olen tehnyt hienoa työtä!
 

Muutokseen tarvitaan aina ihmisiä barrikadeille, mutta se todellinen, perustavanlaatuisesti asenteita muovaava työ tehdään perheissä.
Nih!