TyöhönKoutsaus, osa 2

Tänään se sitten alkoi, koutsaus.

Kasasin todistukseni kansioon ja marssin aamulla konsulttifirmaan, missä valmentajani, miellyttävä, about ikäiseni nainen oli minua vastassa.

Alkuun Koutsi (jatkossa käytän tätä nimeä) naputteli koneelleen henkilötietoni, koulutustiedot sekä aiemmat työpaikkani. Jossain vaiheessa hän alkoi tentata minua vahvuuksistani ja pyysi minua kuvailemaan itseäni ihmisenä ja työntekijänä. Keskustelu loikki asiasta toiseen, mutta koko ajan fokus oli osaamisissani, toiveissani ja mahdollisuuksissani.

Sovimme, että tässä vaiheessa kirjaamme käyttööni valmennusta 20h mahdollisista 50 tunnista, mutta mikäli tarvetta ilmenee, voimme ottaa käyttöön loput kolmekymmentä tai mitä nyt tarvitsemmekaan. Tapaamme kerran viikossa puolentoista tunnin sessioissa kesäkuulle asti. Mikäli työllistyn ennen sitä, voimme käyttää loput tunnit vaikka sopeutumisvisiitteihin hänen puoleltaan uudessa työssäni. Kuulema aivan yleinen käytäntö (?), että he käyvät sitten parin viikon päässä aloituksesta työpaikalla jututtamassa työntekijää ja työnantajaa sekä selvittelemässä mahdollisia sopeutumisongelmia. WHOO!

Kävimme läpi harrastukseni ja mahdolliset erityistaitoni, juttu kulki kuin InterCityjuna –  välillä nauroin ääneen ja välillä hiljenin pitkäksi toviksi miettimään esitettyä kysymystä.
Tavallaan olo oli kuin ekoilla treffeillä, missä yritetään selvittää mahdollisimman paljon toisesta, mutta tällä kertaa minä en saanut kysymysvuoroa vaan jouduin olemaan se avautuja.

Kun Koutsi oli sanojensa mukaan saanut minusta jonkinlaisen kokonaiskuvan (kartoitusta kuulema jatketaan vielä) alkoi hän heitellä ehdotuksia paikoista ja toimista, jotka mahdollisesti olisivat sopivia minulle ja minne voisin käydä töihin tarjoutumassa sekä kysellä mitä mieltä minä olin ehdotuksista.
Millaista työtä en missään nimessä haluaisi tehdä?
Olisinko halukas lähtemään lähikuntiin töihin?

Jossain välissä katsoimme läpi CV:ni ja mietimme kuinka sitä petraisimme. Sovimme myös harjottelevamme kohdennetun CV:n ja työhakemuksien laatimista. Tajusin nimittäin eilen, että tänä vuonna kirjoittamani kaksi työhakemusta ovat ainoat kirjoittamani sitten 20-vuotiaana kirjoittamani jälkeen. Kaikki muut työni olen saanut joko marssimalla kysymään suoraan yrityksiin tai sitten niin, että minut on töihin pyydetty. Työhakemuksen kirjoitustaito lienee aika oleellinen nykyään, kun yhtä paikkaa voi hakea parikin sataa ihmistä!

Keskustelimme myös mahdollisuudesta lähteä aivan uusille urille, toteuttamaan esim. puutarhaan  liittyviä haaveitani.
Mitä mieltä olisin työkokeilusta kukkakaupassa ja sen jälkeen oppisopimuskoulutuksesta alalle? Monimuoto-opinnoista floristiksi?
Haluaisinko olla enemmän luova?

Koutsi pyysi miettimään miksi haen ja teen toimisto-/asiakaspalvelutöitä, kun  kuitenkin toisaalta nautin luovasta työstä ja käsillä tekemisestä. Olisiko minulla rohkeutta ja halua lähteä sittenkin hakemaan tulevaisuutta siltä sektorilta? Vaikkapa oppisopimuksen tai lisäkoulutuksen kautta?

Sain ”kotitehtäväksi”

• miettiä ”haaveammattiani” unohtaen järkevät perusteet jatkaa samaa rataa kuin aina
• opetella antamaan itselleni lupa ottaa se aika, minkä tämä työllistymisprosessi vaatii
• surfailla netissä erilaisilla työnhakusivustoilla, opintopolku.fi:ssä sekä käydä vilkaisemassa Kelan rekrysivuja.

Ensimmäisen tapaamisen fiilikset ovat sekavat – puhetta ja ajatuksia tuli niin paljon, että tätä pureskelen varmaan pari päivää.

Ja vaikka olenkin aina ollut tosi itsevarma ja tietoinen osaamisistani, niin kyllä minä kuvainnolliseti ”paukuttelin henkseleitäni” kun tapaamisesta läksin – Koutsin positiiviset kommentit ja hirrrrmuinen tsemppaus saivat minut tosi hyvälle mielelle ja todellakin uskon, että ihan kohta olen töissä. Ja vielä sellaisessa duunissa, mistä tykkään!

PS: kaksi tuntia siitä kun läksin, Koutsi soitti ja kertoi löytäneensä ”yhden paikan, jota kannattaisi hakea”. Ennenkuin aloin kirjoittaa tätä postausta, laitoinkin sähköisen hakemuksen menemään. Tiukka on tahti ja panostaminen tällä valmentajallani.