Aivotärähdys

Vedin sitten lipat keskellä toria lauantai-aamuyöllä.

1. muistikuva:  yht´äkkiä makasinkin kylmällä kiveyksellä. Yksi ystävä soitti ambulanssia ja toinen kyseli vointiani.

2. muistikuva: ambulanssimies kysyy nimeä,  tiedänkö mikä päivä tänään on ja missä olen?

3) muistikuva: mies herättelee yöllä omassa sängyssä ”hei”mikä päivä tänään on?

Eilinen lauantai meni vaaka-asennossa, aamupäivästä en paljoa muista, mutta iltapäivä on jo täysin hallussa. Koko perhe hoivasi potilasta kiitettävästi päivän mittaan – mies hoiti ruokapuolen, poika mittaili verenpainetta ja kävi testaamassa ”tajunnan tasoa” ja tytär viihdytti ja halaili muutenvaan.

Päänsärky oli megalomaaninen, oksettikin, mutta (onneksi) kertaakaan ei niin paljoa, että oksusankko sängyn vieressä olisi tullut tarpeeseen. Joka kerta kun käänsin kylkä tai edes pelkkää päätä maailma alkoi pyöriä vinhaa vauhtia.
Ja se todellakin PYÖRI! En ole ikinä kokenut vastaavaa. Jos se ei olisi tuntunut niin vastenmieliseltä, olisi varmaan naurattanut.

Takaraivon patti on kämmenen kokoinen ja keskeltä pehmeä. Todella ällöttävä. Ja kipeä.

Aamulla uskaltauduin jo puolison varmistaman köpöttelemään keittiöön ja juomaan kupillisen kahvia sekä mutustelemään paahdetun ruisleipäviipaleen. Sitten tulikin jo kiirus takaisin vaaka-asentoon.

Mutta kyllä tämä tästä, ehkä jo illalla uskaltaudun suihkuun.

PS: ja kyllä, olin tuhdissa humalassa, mutta proosallisesti korkkarin kanta tarttui kiveykseen kiinni ja aiheutti ilmalennon. Ambulanssin söpöläiset kommentoivat humoristisesti (?) että ”hyvä kun olet kännissä, kaaduit rennosti niin ei pahempaa jälkeä tullut”.