Aivotärähdyksen avec aka kuinka juhlistin blogini 2v syntymäpäivää
Enhän se minä olisikaan, jos olisin pelkällä aivotärähdyksellä selvinnyt lauantaiöisestä kompuroinnistani.
Kun olo ei tuntunut paranevan sitten millään ja pienikin pään liikauttaminen sai maailman pyörimään soitin eilen terveyskeskukseenmissä sairaanhoitaja ensin vakuutteli kaiken olevan ihan normaalia ja kuuluvan aivotärähdyksen jälkioireisiin.
Ja sitten hän soitti puolen tunnin päästä, että ”joo kuule jäi vaivaamaan ja juttelin lääkärin kanssa, kyllä siun nyt pitäisi heti mennä kallokuvaukseen päivystykseen, lääkäri laittoi lähetteen”.
Ja sitten mentiin. Heti.
Pään magneettikuvaan pääsin varmaan viisi minuuttia ilmoittautumisesta, itse kuvaushan on myös ohi nopeasti eikä ole edes inhottava tai ahdistava.
Mutta sitten alkoi se odotus. Ja odotus. Ja odotus.
Kaksi tuntia.
Kun seinällä nakottava kello aloitteli kolmatta kierrostaan käskin pyysin puolisoa käymään kysymässä mikä kestää. Hoitaja kehoitti vain odottamaan, lääkäri hakisi sitten tarkkailusta vastaanotolle.
Siinäpä minä sitten katselin lavetilla maaten, miten potilas toisensa jälkeen pääsi vastaanotolle ja minä vain makasin ja odotin.
Mies kävi hakemassa särkylääkettä minulle ja kyseli missä mennään, saaden vastaukseksi saman ”Lääkäri tulee sitten hakemaan”
Neljä tuntia.
Viisi tuntia. Lääkäri jututti toista potilasta odotustilassa ja kuulimme sivukorvalla hänen pahoittelevan odotuksen pituutta, mutta koska paikalla ei ollut röntgenlääkäriä tulkitsemassa pääkuvia, piti vain odottaa.
No selvisihän se meidänkin odotuksen syy siinä sitten. Kuvat oli otettu, mutta koko h-vetin talossa ei ollut ihmistä, joka olisi ne tulkinnut.
Siinä vaiheessa jos joku olisi mitannut verenpaineeni, olisi paikalle varmaan hälytetty infarktiryhmä, veikkaan paineiden nousseen yli kaikkien verenpainemittareiden asteikoiden yhteensä!
Kaikkien onneksi, juuri ennenkuin posahdin, tuli lääkäri minua hakemaan! Hallelujah!
Kateissa ollut asiantuntija oli viimein löytynyt ja minunkin kallokuvaukseni tuotokset analysoitu.
Ilokseen (ja minun helpotuksekseni) lääkäri totesi, ettei kuvissa näkynyt mitään hälyttävää, ei verenvuotoja missään ja kallokin täysin ehyt.
Lääkäri suoritti myös perusteellisest aivovammatestit: irvistelin, kosketin nenää sormella (huti), työnsin kieltä ulos suusta, kävelin viivalla (no en todellakaan) ja seisoin kädet sivulla silmät suljettuna (kaaduin lääkärin syliin).
Makasin lavetilla ja lääkäri naputteli polvet, nilkat, kädet ja rapsutteli jalkapohjat tutkien refleksini, vedin kantapäätä polvesta isoonvarpaaseen ja mitähän vielä?
Kuulema lääkäri näki huimaukseni silmistäni ja sitä reaktiota hän halusi ärsyttää, vaikka pahoittelikin siitä minulle pahoinvointia koituvan. Niinpä takaisin laverille istumaan, pää toiseen suuntaan kääntyneenä ja lääkärin tukiessa nopea laskeutuminen pitkälleen.
”Silmät auki, silmät auki, pidä silmät auki!”
Ja kylläpä tätä tyttöä vietiin, tai ainakin näkökenttää. Lääkäri havannoi, että nyt lähti pyörimään vasemmalle aika lujaa ja niinhän se teki. Sama testi tehtiin pää käännettynä toiseen suuntaan, mutta huimaus oli lievempää. Ja uudestaan toiseen suuntaan.
Jippijaijee, että pyöritti!
Jahka sain tasattua maailmani, palasimme pöydän ääreen istumaan ja sain kuulla, että kiihkeä kohtaaminen asfaltin kanssa oli todennäköisesti pistänyt tasapainoelimeni sekaisin ja tämä asia vahvistuikin pikaisella visiitillä erikoislääkärin pakeilla.
Hyvänlaatuinen asentohuimaus on nyt seuralaiseni aivotärähdyksen avecina. Se johtuu sakan kulkeutumisesta korvan tasapainoelimen kaarikäytävään. Yleensä oireilulla ei ole laukaisevaa tekijää, mutta päähän kohdistunut vamma voi sellainen olla. BINGO!
Lääkehoitoa ei vaivaan ole olemassa, mutta apua voi saada (ja toivottavasti saa!) asentohoidosta. Sainkin ohjeet kotona tehtäviin harjoitteisiin, joita nyt ahkerasti toistan ja muutenkin haastan huimausta touhuamalla mahdollisimman normaalisti.
Inhottavalle huimaus tuntuu, mutta tieto, ettei kyseessä ole mitään sen vakavempaa helpottaa kummasti.
Pikku juttu jos seuraavat viikot näytän vähän känniseltä hoiperrellessani seiniä pitkin, jos huippaus pääsee yllättämään.