Tulisipa ukkonen, myrsky tai edes sadekuuro

Istahdan kuumaan autoon työpäivän jälkeen, vilkaisen taivaalla apaattisena möllöttäviä poutapilviä ja mielessä vilahtaa ajatus ”voi kunpa tänään sataisi”.

Tässä vaiheessa kesää on jotenkin velvollisuus olla ulkona kaikki mahdolliset hetket. Jos aurinko vain pikkaisenkin pilkahtaa, kunnon suomalainen hilaa itsensä terassille tai ainakin reippaalle happihypylle.

Nyt ei vaan huvittaisi.

Haluan käpertyä sohvannurkkaan tai nojailla tyynykekoon sängylläni, nostaa jalat pöydälle, seinälle tai vain makuuttaa niitä vaakatasossa vuoteella. Lukea ehkä kirjaa tai vain maata ja ajatella, antaa ajatusten juosta tai lillua paikoillaan, ihan fiiliksen mukaan.

Mutta ei. Puhelin soi ja kaverit mesoavat että:
Pitää lähteä ulos. Kun aurinko paistaa. Ja kohta on talvi/lunta/kylmää. Ja pitää NAUTTIA näistä ”viimeisistä” kesäpäivistä.

Mutta nyt ei huvita.

Ja sitten saan kuunnella vartin ystävien ihmettelyä ja päivittelyä.

Vähemmällä taivastelulla pääsisin, jos tulisi vettä kuin aisaa ja voisin sillä kuitata sisällä urvottamiseni.

Auttaisikohan sadetanssi?