Vanhoja arpia

Jääkaapin ovi avautuu ja kuulen kun mies ottaa viinipullon ovitaskusta, ohimennessään poimii kauniin punaviinilasin seinätelineestä ja kävelee olohuoneeseen. Pullo avautuu ja kuulen viinin pulputtavan lasiin.

Mitäs pahaa siinä on, että rentoutuu lasillisella hyvää viiniä illan taitteessa? 

Mutta entä jos se pullo avautuu jokaikinen perjantai – lauantai- ja sunnuntai? Mitä jos se loma-aikana avautuu jokaikinen päivä?

Ei humalaan asti juomista, ei noin iso mies humallu edes pullollisesta viiniä. Mutta juomista hiljaa, telkkaria tuijottaen, yksin. Ei iloista juttelua, seurustelua ja naurun herahduksia vaan viiniä, pimeä huone ja televisio.

Ei hän siis  ole ilkeä, kovaääninen saatikka väkivaltainen, kaikkea muuta.

Mutta minua ahdistaa.

Ennen häntä oli mies, jota silloin rakastin paljon. Ja joka rakasti minua paljon. Mutta se mies joi – tavatessamme juominen oli seurallista, iloista, valoisaa ja helisevää, silloin myös minä join.
Vuodet kuluivat, kaupungit ja maat muuttuivat ja yht´äkkiä hän ei enää juonutkaan juhliakseen vaan kenties unohtaakseen tai paetakseen –  ilo oli poissa, kuten myös seurallisuus, valo ja kirkkaat yhteiset hetket. Hänen iltansa koostuivat pullosta viskiä ja musiikista, yksin hämärässä istuen, puhumatta, koskematta, päästämättä lähelle, olematta läsnä.

Nuo vuodet jättivät sisinpääni arvet ja ehkä myös tämän pelon, jos tämä tunne nyt pelkoa on. Mitäpä muuta? En tiedä.

Tiedän vain, että joku sisälläni käpertyy kasaan kun kuulen pullon ja lasin kilahdukset. Mies nauraa kun sanon hänelle, että en pidä jokailtaisesta ”tissuttelusta”, ihmettelee enkö ikinä pääse eroon vanhoista traumoistani ja pyytää muistamaan, että hän ei ole se toinen, entiseni. 
Hän ei ole alkoholisti, hän vain nautiskelee, kohentaa elämänlaatuaan tällä tavalla. Sitäpaitsi on tutkittu, että lasillinen punaviiniä on terveellistä, sanoo hän. Niinpä, mutta että joka ilta ja vähintään puoli pullollista?

Ehkä minä liioittelen itselleni ja kaikille muillekin tilannetta. Ehkä minä todella sainkin jonkinlaisen trauman ja nyt kaadan sen hänen niskaansa aivan ilman syytä. 
Mutta jos tämä tuntuu minusta näin pahalle, eikä hän silti halua tavastaan luopua/ viinittelyään edes vähentää tunteistani huolimatta, niin eikö se osoita, että viini vie miestä, eikä mies viiniä?