Aamuvirkkuilun iloja

heräsin ennen kuutta tänään ( niinkuin yleensä muutenkin) ja hetken kääntyiltyäni sängyssä ja kuunneltuani miehen kuorsausta hyppäsin ylös ja hipsuttelin keittiöön.

Aurinko oli juuri noussut ja kun istahdin odottamaan  teen (Keisarin morsian) hautumista vajosin suorastaan meditatiiviseen olotilaan. Mikä ihana hiljaisuus! Miehen kuorsauskaan ei kuulunut, kun suljin makuuhuoneen oven. Ja teinienkään huoneista ei kuulunut mitään, eikä kuulukkaan ennen puolta päivää näin lauantai-aamuna. Kun yksinäisyys on itsevalittua ja harvinaista herkkua, se on kyllä mahtava olotila!

Mutta enhän minä kauaa jaksanut vain olla…tein piirakanpohjan tekeytymään jääkaappiin ja suppikset ovat likoamassa. Tarkoituksena paistaa Rimakauhua&rahkapiirakkaa-blogin pekoni-sienipiirakka ystävättären vauvakutsuille. Jo pelkkä reseptin lukeminen kutkutti makunystyröitä, joten voin kuvitella miltä maistuu konkreettinen piiras kun sen uunista ulos saan.

Aamun biisi: Dave Lindholm, ”Pieni ja hento ote” :

”Olemisen riemu ei ravistele olkapäitä?
Runoilijan kehto ei ole ruusuista tehty koskaan
Hiljaisuuden huntu ei milloinkaan petä kuulijaa
Mikä nämä yhdistää? Rakkaus suureen elämään”

Ehkä viikon päästä ollaan tässä pisteessä, kuva viime vuoden TOUKOkuun lopusta!