Anaalihuumoria, part 2 (perästä kuuluu)
Botoxit ovat pitäneet peräpään rentona, jopa niin rentona, että päivänä eräänä ylösnoustessani ihmettelin omituista golfpallo-pakaroiden-välissä-tunnetta tepastellessani keittiöön aamupalalle.
Mutta kerrankos sitä on outoja tuntemuksia milloin missäkin päin raihnaista kroppaa, joten en isommin tuntemuksiin reagoinut.
Kunnes sitten menin vessaan. Jesuiittakuoro kirkui Jerry LeeLewisin ”Great Balls of Fireä” päässäni ja peräpää komppasi laulamalla Hoosiannaa.
Rohkeasti peili kätösiin ja kevyttä akrobatiaa käyttäen tutustumaan omaan anatomiaan. Peilistä tuijotti vastaan pienen luumun kokoinen, todellä ärtyisän ja kärttyisen näköinen sinimusta pallero, jota oli turha yrittää päähän silitellä ilman tuskan kiljaisuja.
Puhelu päivystykseen ja SisarHentoKärttyinen totamukseen, ”kai sun sit pitää tulla tänne”, vastasin muutamaa oktaavia normista poikkeavalla äänenkorkeudella että KYLLÄ, tulen todellakin!
Päivystyksessä selitin vaivani varsin selkeällä verbaliikalla – kiitos ei – en nyt istu, seison mieluumin – mutta vastaanoton harjoittelija ei punastelultaan oikein ottaantunut asiaan. Tämä väärinymmärrys selvisi, kun viimein reilut kolme tuntia myöhemmin pääsin lääkärin kanssa tekemisiin.
Hoitaja oli kirjannut vaivakseni Ajoksen ja sehän ei ole kiirellinen vaiva alkuunkaan.
Lääkärin tutkittavaksi päästyäni Tri Hurmaava totesi, että Hitto sullahan on kureutunut peräpukama! Ja että mahtaa koskea ihan helvetillisesti?
Kyllä koskee, juuri niin.
Olisin kuulema päässyt heti sisään, jos hoitaja ei olisi ajosta esitietoihin kirjannut.
Mutta eipä mitä. Hipihipi vauhtia toimenpidehuoneeseen ja puudutuspiikki persauksiin, jonka jälkeen lääkäri leikkasi pukaman auki ja tyhjensi sen sinne pakkautuneesta verestä. Ihaili siinä sivussa oransseja saappaitani ja jutteli muutenkin mukavia.
Puudutuspiikki koski parin kirosanan verran, mutta senjälkeen laskeutui olemukseeni ihana kivuttomuus. Aukileikkaus ja sitä seurannut tyhjennysmutistelu ei tuntunut ollenkaan ja oloni oli suorastaan euforinen.
Toimenpiteeseen kaikkineen meni ehkä 5 minuuttia.
Pukiessani Tri Hurmaava kertoi jatkohoidon ja lupaili, että haava paranee nopeasti ilman mitään isompia hoitotoimenpiteitä, suihkuttelua monta kertaa päivässä ja that´s it. Jos näin ei kuitenkaan kävisi, pitäisi tulla takaisin päivystykseen.
Kiitin ja totesin, että en sano näkemiin, koska toivon että haava paranee ok ja emme enää tapaisi.
Tri Hurmaava kätteli minua, katsoi kauniisi silmiin ja silmää vinkaten vastasi ”toivottavasti tapaamme”.
HAHAHHAHA, harvemmin olen poistunut lääkärin vastaanotolla naama Hangonkeksinä :D Mikään ei piristä potilaan iltaa niin kuin söpön lääkärin pikku flirtti.