Paastopäivä

Tee ja omenamehu pursuavat korvista, pelkkaa vettäkin uponnut varmaan litratolkulla. Iltapalaksi ajattelin nauttia kupillisen lihalientä, päivän kohokohta!

Tämä odottaminen on raivostuttavan turhauttavaa, onneksi kohta voin jo kömpiä saunan kautta unille ja yrittää saada unenpäästä kiinni. Aamulla on aikainen herätys, osastolla pitää olla jo seiskalta.

Minun tuurillani saan odotella iltapäivään, ennnekuin leikkaukseen pääsen ja sairaalassa tietysti jännittää/pelottaa aina vain enemmän. Huonetovereiksi tipahtaa todennäköisesti kourallinen pahanilmanlintuja, jotka jakavat karmeimmat kokemuksensa auliisti ja suolenpätkät senkus lentelevät. Tarinat Vatsaonteloon unohtuneista instrumenteista ja epäonnistuneista leikkauskohtaloista kuorrutavat odotusaikani niin, että lopulta itkien vaadin pääsyä kotiin. En haluakaan mitään leikkausta, räjähtäköön sigmasuoleni!

Okei, siinä oli tulevan sairaalareissun panikointiosuus.

Nyt hengitän syvään ja keskityn ajattelemaan positiivisesti: pääsen operaatioon heti sairaalaan saavuttuani, toimenpide tapahtuu tähystyksellä ja ”reiät” vatsassani ovat tuskin erottuvia. Mitään jälkikipuja en koe kiitos loistavan kipulääkecoctailin ja oi – huonekavereikseni saan pirteitä ja reippaita kohtalotovereita ketkä kilvan kertoilevat miten KAIKKI kivut ovat kadonneet ja uusi elämä alkaa!

Nyt juon lisää teetä.