Neulakammoinen ylittää itsensä
Minulla on ollut neulakammo parikymppisestä asti.
Kävin silloin puolivuosittain sairaalassa kontrolleissa kohdunsuunsyövän esiasteen vuoksi ja eräällä kerralla lääkärinä oli nainen, joka halusi esitellä minulle kaiken tekemänsä: instrumenteistä lopullisiin ”näytepaloihin” – varmaankin hänen tarkoituksensa oli hyvä, mutta jostain nurinkurisesta möyräyksestä johtuen, en sen esittelyn jälkeen ole pystynyt neuloja edes katsomaan. Muutaman kerran olen ottanut lattialla lukua kun olen testannut josko sietokykyni vuosien mittaan olisi korjaantunut ja ihan pikkasen kurkannut hoitsua neulan kanssa.
Olin näin ollen totaalisen kauhuissani viime tammikuussa, kun reumapolilla lääkäri totesi, että nyt on vaihdettava tablettilääkitys injektiohoidoksi. APUA EN VOI. APUA EN PYSTY. APUA APUA APUA!!
Onnekseni rakas puolisoni on unelmissaan lääkäri ja tarjoutui innosta kilisten toimimaan pistäjänä, jos vain ohjeistuksen saa. Kävimmekin yhdessä reumahoitajan tykönä ja hoitaja opasti ja neuvoi miehelle pistoksen salat suitsaitsukkelaan. Kerran viikossa mies on onnessaan minulle pistoksen vatsamakkaraan tökännyt ja useimmiten homma onkin hoitunut ensiluokkaisesti – vain silloin kun hän on sattunut olemaan kiukkuinen jostain, on piikki vähän sattunut (hahahahah).
Myös lähihoitajaksi opiskeleva Teinihippi on pariin otteeseen piikin tuikannut nahkaani, kun isänsä ei ole ollut maisemissa.
Mutta.
Tänään ei ollut maisemissa miestä eikä Teinihippiä ja lääkeaika kilahti kelloon.
Mitäkö minä tein?
Putsasin pistoskohdan, SULJIN SILMÄNI, käsikopelolla otin ruiskun, poistin neulansuojan ja edelleen silmät ummessa tökkäsin myrkyn vatsanahkan lävitse kehooni.
JEEEEE – I did it. Että mie olen hyvä!
